Tukea adoptioperheille

Kerroinkin jo aiemmin, että kaikilta vastaanotoiltani sekä Pikkujätissä Järvenpäässä että Terveystaloissa Flamingissa ja Kaaressa saa syyskuusta alkaen Adoptioperheet ry:n sähköistä jäsenkorttia minulle näyttämällä 15% alennuksen vastaanottopalkkiosta. Nyt tuo etu on astunut voimaan. Lämpimästi tervetuloa!
Adoptoitu lapsi on perheelle yleensä valtavan rakas, toivottu ja odotettu asia. Monella adoptoidulla lapsella on kuitenkin taustassaan fyysistä tai psyykkistä kaltoinkohtelua ja erilaista varhaista vaillejäämistä. Eroon joutuminen ja kasvaminen vailla pysyvää hoivahahmoa on kiintymystrauma. Lapset saattavat oireilla kokemuksiaan pitkään ja sinnikkäästi turvallisessa ympäristössäkin.
Usein adoptiolapsen ja vanhempien suhde kaipaa vahvistusta ja tukea. Vanhemmaksi tuleminen ei ehkä vastaakaan mielikuvia tai se herättää sellaisia ajatuksia, joita ei voinut etukäteen aavistaa.
Hankalien tunteiden ja käyttäytymisen kanssa ei kannata jäädä yksin. Vastaanotolla voimme yhdessä arvioida tilannetta ja pohtia keinoja tukea juuri teidän perhettänne. Theraplay-vuorovaikutusterapeuttina nämä asiat ovat osaamiseni ytimessä.
Kaikki Adoptioperheet ry:n jäsenedut näet TÄÄLLÄ.
Toivottelen ihanaa syksyn alkua – nähdään!
Kuva: Niki Strbian

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *