Tietokirja: Teinin mieli – opi ymmärtämään nuorta. Lue lisää.

Psykologi Leea Stenvall logo

11/04/2017

Kirjajulkkarit ja seminaari Diakonissalaitoksella

Leea Stenvall

Blogiarkisto
Teen entisen työnantajani Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa monenlaista ammatillista yhteistyötä, mikä on todella upeaa. Olen hyvin ylpeä saadessani muun muassa edelleen toimia osana heidän kaksivuotisen omahoitajakoulutuksensa kouluttajajoukkoa.
Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150-vuotista juhlaansa ja lastensuojelun erityispalvelua intensiivihoitoa on tehty jo 30 vuotta. Sen kunniaksi intensiivihoidon periaatteet ja työmuodot koottiin kirjaksi, jonka julkistamistilaisuus oli samalla juhlaseminaari.
Julkistamistilaisuus
Minua pyydettiin kirjoittamaan teokseen Theraplay-terapiasta, jonka käyttöä ja omahoitajasovellusta olen ollut mukana kehittämässä. Intensiivihoidossa Theraplaylla voidaan tukea lapsen ja vanhemman suhdetta, mutta monissa tapauksissa vuorovaikutusterapiaa voidaan antaa myös lapsi-omahoitajaparikille. On olemassa laitossijoitettuja täysin hylättyjä lapsia, joiden vanhemmat eivät pidä heihin yhteyttä. He ovat vaarassa pudota emotionaaliseen tyhjyyteen, elleivät he saa omahoitajastaan kiintymyssuhdehahmoa elämäänsä. Nämä lapset ja nuoret ovat yleensä traumatisoituneita ja vaikeasti oireilevia, mikä kuormittaa myös heidän omahoitajiaan. Theraplaylla voidaan pyrkiä tuomaan näihin haastaviin suhteisiin pieniä hyviä hetkiä ja onnistumisen kokemuksia.
Yhdessä Theraplay-kollegani Stiina Fastin kanssa laadimme kirjaan luvun: ”Theraplay-terapian käyttö lastensuojelussa: kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen syventäminen”. Tekstin pohjana toimi vuonna 2016 toimittamamme tutkielma ja konferenssiposteri.
Muutamalla aukeamalla mukana!
Poseerasin kirjan kanssa Diacorin aulassa.
Omistuskirjoitukset kirjan toimittaneilta.
Tutkijatohtori, psykologi Timo Pasanen esitteli juhlaseminaarissa intensiivihoidon mallia HDL:n sidosryhmille.
Seminaarissa Lapsi-ja perhetyön vastaava lääkäri Sinikka Martikainen nosti Theraplayn erityisen tärkeänä työmuotona esiin ja sainkin pitää Stiinan kanssa kuulijoille ex tempore-puheenvuoron asiasta. Myös HDL hehkutti vielä erikseen kirjoittamamme kappaletta Twitterissä. 🙂

 

Twitter 24.3.2017
Kiitos ja Onnea HDL! Kirjasta tuli todella hieno kokonaisuus! Voit lukea sen TÄÄLLÄ.

SaveSave

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua saattaisi kiinnostaa myös