Rakastan kirjoja. Rakastan etenkin ammattikirjallisuutta. Kaikki itselle merkitykselliset opukset olen hankkinut omiksi ja palannut niihin jokaiseen kerta toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen. Olen myös nähnyt vaivaa ja kerännyt kirjoihini tekijöiden omistuskirjoituksia vuosien varrella aina ulkomaisia ammattilaisidoleitani myöten. Hauska tilanne sattui kerran, kun eräs hyvinkin guruna pitämäni Dr Anthony Bateman signeerasi kirjapinoa minulle. Olin juuri kiireesti ehtinyt hankkia nuo kirjat omistuskirjoitusmahdollisuuden oivallettuani. Teokset olivat siis luonnollisesti koskemattoman tuoreita. Bateman katsoi minuun kulmiaan kurtistaen ja mutisi : “I don’t think you have read these”. Se siitä briljeeraamisesta!
Tänään posti kiikutti minulle tilaamani Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä: Stressin säätely – Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin (2015)-kirjan. Tekijät ovat olleet jonkin verran esillä mediassa mm. Helsingin yliopiston Lasso-hankkeen myötä, ja siksi itsekin alunperin kiinnostuin tästä.
Sajaniemen ja muiden kirjassa psykologian, neurotieteiden, kasvatustieteen ja kulttuuriantropologian näkökulmia avataan hyvin ymmärrettävällä tavalla. Lapsen stressinsäätelykyvyn kehittymistä käydään läpi uusimman tutkimustiedon valossa. Itse puhun lapsen tunteiden säätelyn kehittymisestä ja aikuisen kanssasäätelyroolista työssäni paljon, ja toivonkin saavani tästä kirjasta lisää pontta ja eräänlaista oman ajatteluni integraatiota rakennettua.