Vastailin hetki sitten Hesarin haastatteluun, jonka pohjalta syntyi juttu epäreiluutta selittävistä seikoista, sekä ajatuksia reilusta kasvattajuudesta ja lasten kohtelusta.

Klikkaile itsesi alkuperäiseen juttuun TÄÄLLÄ (maksumuuri) tai lue juttu tästä alta. Jätä kommentti: olivatko nämä sinulle tuttuja ajatuksia, vai saitko tästä jotain uutta ajateltavaa?

teksti: Raisa Mattila/HS

ELÄMÄ on epäreilua, mutta toisten mielestä se on epäreilumpaa kuin toisten.

Lähes jokainen meistä tuntee ihmisen, jonka mielestä muut saavat aina itseä enemmän. Hän saattaa kokea näin, vaikka tuntemus ei toisten mielestä perustuisi tosiasioihin.

Epäreiluuden kokemuksen ytimessä on usein tulkinta, että jonkun muun saama tai saavuttama asia on itseltä pois.

Tällaisia ihmisiä voisikin kutsua kansankielellä leikkimielisesti epäreiluuspoliiseiksi. He kun kokevat tarvetta vahtia, menevätkö erilaiset hyödyt ja saamiset tismalleen tasan, vähintään oman lähipiirin kesken.

”Tämä on ihmissuhteissa toistuva ilmiö”, psykologi Leea Stenvall vahvistaa.

”Reiluudessa” on tällaisessa ajattelussa kyse tasajaosta, ei resurssien todellisesta reilusta jaosta kunkin tilanteen ja tarpeen mukaan, Stenvall sanoo.

Esimerkiksi tällaiset huomiot saattavat hiertää ihmisiä, jotka herkästi huomaavat ympärillään todellisia ja kuviteltuja epäreiluuksia:

Ystävä sai omalta alaltaan kivan työpaikan, epäreilua! En minäkään viihdy nykyisessä pestissäni, vaikken olekaan hakenut uutta.

Veli pyysi ja sai vanhemmilta lastenhoitoapua kaksi kertaa peräkkäin.

Työkaveri pääsi ystäviensä juhliin, omat ystäväni eivät ole kutsuneet minua juhlimaan pitkään aikaan.

EPÄREILUUDEN tunteen juuret ovat monen kohdalla lapsuudenkokemuksissa. Tavanomainen kateus omaa sisarusta kohtaan saattaa olla sen yksi alkupiste.

Lapsille epäreiluudet ovatkin usein konkreettisia: sisko tai veli sai jotakin hienompaa tai enemmän kuin itse sai. Tällaisten asioiden huomaaminen kuuluu tavanomaiseen kehitykseen.

”Vaikkapa reilusti jaetut herkut ovat lapsille todisteita siitä, että sisarukset ovat perheessä keskenään yhtä vahvoilla ja tärkeitä.”

Aikuisuuteen mennessä monen ajattelu kehittyy mustavalkoisuudesta ennemmin harmaan sävyiseksi.

Silloin ihminen saattaa kyetä huomaamaan aiempaa paremmin syy-seuraussuhteita: veli tosiaan saa vanhemmilta usein lastenhoitoapua, mutta juuri hän myös tarvitsee sitä. Tällaiset huomiot voivat laimentaa epäreiluuden kokemusta.

Vanhempien lellikiksi voi nousta temperamentiltaan helppo lapsi, jota vanhempi ryhtyy palkitsemaan miellyttävästä käytöksestä.

Epäreiluuksiin herkästi jumiutuva ei kuitenkaan pysty näkemään tilanteessa yksilöllistä vaihtelua tai harmaan sävyjä.

Mikä aikuisen jatkuvaa vaille jäämisen kokemusta selittää?

Stenvallin mukaan mahdollisia syitä voi olla ainakin seitsemän.

1. Temperamentti.

Olemme piirteiltämme erilaisia. Osa meistä saa syntymälahjana toisia enemmän esimerkiksi ärtyvyyttä. Se voi ohjata kilpailuhenkisyyteen: ihminen voi ryhtyä vähintään hiljaa mielessään kilpailemaan lähipiirinsä kanssa erilaisista saavutuksista ja hyödykkeistä.

Kaikissa piirteissä on etunsa, Stenvall muistuttaa. Joskus ärhäkkä tyyppi puolustaa äänekkäästi nimenomaan muiden etua.

2. Lapsuus.

Jos vanhempi kohtelee lasta johdonmukaisen epäreilusti arjen tilanteissa, voi kokemus luoda pohjan koko elämän jatkuville kateudentunteille. Epäreiluus voi olla esimerkiksi sisarusparven kohdalla yhden lapsen jatkuvaa suosimista.

Lellikiksi voi nousta temperamentiltaan helppo lapsi, jota vanhempi ryhtyy palkitsemaan miellyttävästä käytöksestä. Yhtä hyvin pieni äänekäs vaatija saattaa saada muita enemmän, jotta vanhempi välttäisi protestit.

3. Läheisiä on usein vaikea sympata.

Niin sanotun mentalisaatiokyvyn ansiosta kykenemme eläytymään toisen ihmisen kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin. Paradoksaalisesti mentalisaation kyky on usein tavanomaista heikompi läheisissä ihmissuhteissa. Läheisen tilannetta on vaikea katsoa yhtä monialaisesti kuin ulkopuolisen elämää.

Siksi ihminen saattaa juuttua kyttäämään puolison illanviettojen määrää ja sisaruksen vanhemmilta saamaa apua.

4. Kokemusten värittämät tulkinnat.

Jos ihminen on aiemmissa suhteissaan oppinut, että toiset helposti hyväksikäyttävät itseä, tulkitsee hän herkästi uusiakin tilanteita vanhan opin valossa.

5. Vaikeus kokea haavoittuvuutta.

Epäreiluuden ja kateuden alla voi myös olla surua siitä, ettei itse edes uskaltanut tavoitella asioita, joita jonkun toisen elämään kuuluu.

Joskus suru on kuitenkin liian kipeä tunne, ja silloin ihminen saattaa kääntää sen huomaamattaan vihan sävyttämäksi taisteluksi epäreiluutta vastaan.

6. Mielen puolustus toimii liian hyvin.

Defenssit ovat mielen puolustusmekanismeja, joita on kaikilla. Toisinaan ihminen ajautuu niiden vaikutuksesta huomaamattaan esimerkiksi ajattelemaan muiden saavan alati itseä enemmän.

Uhrin rooli tuntuu turvallisemmalta kuin sen huomaaminen, että on itse vastuussa omasta elämästään.

7. Pulmat arjessa.

Erilaiset mielenterveyden ongelmat tai muuten raskas elämäntilanne saattavat tuottaa jatkuvaa tunnetta siitä, että muilla elämä on jatkuvasti helpompaa kuin itsellä.

KUINKA sitten tukea lapsen kasvua mahdollisimman reiluksi omastaan jakajaksi, joka ei aikuisena kokisi alituista epäreiluutta?

Vanhemman on tietenkin tärkeää pyrkiä toimimaan arjessa mahdollisimman reilusti lasta kohtaan. Mutta lapsi myös tarvitsee turvallisia pettymyksiä, Stenvall sanoo.

Siksi lapselle voi myöntää lempeästi mutta suoraan epäreiluuden tilanteissa, joissa vaikkapa karkit tai muut edut eivät mene tasan.

Pettymysten kohtaaminen tukee mielen joustavuutta, mikäli lapsi saa pettymyksen hetkellä aikuiselta tukea harmiinsa.

”Lapselle voi vaikkapa sanoa, että siskon saamat ekstrakarkit tuntuivat varmasti ikävältä jutulta. Siskolla oli kuitenkin kurja päivä koulussa, ja siksi vanhempi päätti antaa ylimääräiset karkit tällä kertaa hänelle.”

Tämän tyyppisistä kokemuksista kumpuaa myöhemmin riittävä kyky kohdata erilaisia elämän epäreiluuksia. Mikäli aikuinen tukemisen sijaan ohittaa lapsen harmin, ei hän auta tätä sietämään pettymystä.

”Jos siis sanoo lapselle vaikkapa, että älä nyt tuosta itke, olet jo viisivuotias, päätyy vain vahvistamaan epäreiluuden kokemusta.”