Toimittaja Milja Haaksluoto kirjoitti artikkelin kaikille teinien kanssa toimiville pohjautuen haastatteluuni sekä minun ja lastenpsykiatri Janna Mannisen pari vuotta sitten julkaistuun Teinin mieli-tietokirjaan.

Haastattelu on julkaistu Ilta-Sanomien Extrassa syksyllä 2024, TÄÄLLÄ (maksumuuri).

Aihehan ei onneksi sinällään vanhene, joten tässä alla tuo juttu luettavaksenne nyt vähän jälkijunassa, olkaa hyvät.

Mistä tietää, onko oma lapsi hankala teini, jonka kanssa on mahdoton pärjätä – vai sittenkin upea, normaalisti kehittyvä nuori, josta tulee olla ylpeä?

Kun lapsi varttuu teini-ikään, vanhemmat saattavat tuskastua tämän muuttuneeseen käytökseen. Miten tulisi toimia, kun lapsi lintsaa koulusta ja kotitöistä, kokeilee päihteitä ja roikkuu jatkuvasti kännykällä? Kun teiniä ei kiinnosta kertoa kuulumisiaan, vaan hän vetäytyy, paiskoo ovia ja pyörittelee silmiään, voi moni vanhempi tuntea olonsa voimattomaksi.

Teini-ikäisen vanhemmalla ei ole helppoa, psykologi, psykoterapeutti Leea Stenvall (ent. Mattila) tietää. Hän on työskennellyt lasten ja nuorten parissa yli 20 vuotta ja selvinnyt juuri omien lastensa teinivuosista. 

Stenvall huomauttaa, että teinillä itsellään on vielä vaikeampaa kuin vanhemmalla. Teini-ikä on valtava mullistus sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti, joten luonnollisesti se aiheuttaa kuormitusta perheissä.

– Ulospäin ei näy, että fyysisen muutoksen lisäksi myös teinin aivoissa käy valtava kuhina, kun hermosoluilla on massiivinen uudistumisen aika. Aivojen palkkiosysteemi muuttuu, ja nuori alkaa tavoitella aivan eri asioita elämässä. Aivojen kehitys tuo haasteita vuorovaikutukseen. Kehon hormonimyrskystä seuraa myös sosiaalisten kuvioiden muuttuminen. Psyykkisesti teini alkaa suuntautua ulos perheestä ja liittyä ikätovereihin, irtaantua ja eriytyä. 

Stenvall on juuri julkaissut yhdessä kollegansa Janna Mannisen kanssa teoksen Teinin mieli – Opi ymmärtämään nuorta (Gummerus, 2024). Siinä kaksikko tarjoaa vanhemmille keinoja, joiden avulla rakentaa hyvää vuorovaikutusta teinin kanssa.

-Meillä on päällä valtava nuorten mielenterveyskriisi, jota varten tarvitaan työkaluja. Lisäksi teineistä ei ole juuri kirjoitettu nykyaikaiseen, tutkittuun tietoon perustuvia kasvatusoppaita. Maailma, jossa nuoret elävät, on sekin muuttunut valtavasti aivan viime vuosina, Stenvall avaa kirjan taustoja. 

Kirja nojaa ennen kaikkea mentalisaatioteoriaan, jonka Stenvall näkee olevan avain parempaan vuorovaikutukseen. Hienolta kalskahtava sana tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ymmärtää käyttäytymisen johtuvan mielen liikkeistä. Tätä jokaisen teinin vanhemman kannattaa hänen mielestään opetella, ja malli toivottavasti tarttuu teiniinkin. 

-Käyttäytyminen ei ole sattumaa, vaan sitä ajaa mieli: tunteet, ajatukset, uskomukset ja mielessä tapahtuvat asiat. Kun kykenee pohtimaan käyttäytymistä mielentilojen kautta, pystyy tulkitsemaan ja ennakoimaan toista paremmin ja välttämään väärinkäsityksiä. Mentalisaation puuttuessa teemme äkkivääriä päätelmiä, ja meille syntyy riitoja ja konflikteja. Mentalisaatio tuo työkaluja ihmissuhteeseen, Stenvall kuvailee.

Hän antaa käytännön esimerkin luultavasti kaikille teinien vanhemmille tutusta tilanteesta: tyhjentämättömästä tiskikoneesta. Mentalisoiva vanhempi pohtii syitä tekemättömyydelle sen sijaan, että antaa laiskan teinin kuulla kunniansa. 

-Onko homma unohtunut? Onko nuorella ollut riita kaverin kanssa, jota hän itkee, tai ihastus ottanut yhteyttä, jolloin se luonnollisesti menee tiskikoneen edelle? Nuoren käytökselle voi olla monia päteviä mielensisäisiä syitä. Eri näkökulmia pohtimalla tulee oltua empaattisempi, ja huutamisen sijaan kykenee kysymään, miksi sovittu asia on jäänyt tekemättä. Nuorikin pystyy todennäköisemmin kertomaan, kun hän ei agitoidu syytöksistä, Stenvall sanoo.

Mentalisaatio auttaa selvittämään konfliktitilanteita myös jälkikäteen. Selvittely kannattaa, jotta ongelmat eivät paisu isommiksi.

Toisinaan nuoreen voi tuntua mahdottomalta saada yhteyttä. Hankalat keskustelut vaativat vanhemmalta ymmärrystä, omien tunnereaktioiden hillintää ja aina vain uusia yrityksiä. 

-Usein nuori vetääntyy joko olemassa olevan tai olettamansa häpeän takia. Hän voi kokea, että hänet nähdään aina hankalana ja häntä ei ymmärretä. Paras puolustuskeino on silloin vetäytyä, sillä on vaikea luottaa, että tilanne menisi eri tavalla. Vaikeat keskustelut vaativat taustakeskustelua, jotta nuorta saisi arvostavalla tavalla houkuteltua juttelemaan.

Listaamme 15 ohjetta, jotka teini-ikäisen vanhemman kannattaa muistaa.

ÄLÄ DISSAA 

”Tuonko näköisenä kehtaat lähteä ihmisten ilmoille?” ”Kyllä on kamalan kuuloista musiikkia.” ”Vegaanius? Taas yksi typerä hömpötys.”

Tuomitseminen, vähättely ja häpeällä kasvattaminen vahingoittavat nuorta, ja myös nuoren ja vanhemman suhdetta. Vaikka nuoren kokeilut kummastuttaisivat, suhtaudu niihin arvostaen. Ivaa ja kritiikkiä ei tule sanoa ääneen. 

-Nuoret ovat kehityksensä takia erittäin herkkiä häpeälle. On todella haitallista, jos vanhempi häpäisee nuoren vaikkapa hiusväristä, ruokavaliosta tai ihmissuhdekokeilusta tai tuomitsee, kun nuori kertoo jostain hänelle arasta asiasta. Vanhemman on käsiteltävä omat vaikeat tunteet itsekseen. 

ÄLÄ HYLKÄÄ

”Kotiin ei ole tulemista, jos tämä toistuu.” ”Minä en tätä enää katsele.” 

Hylkäämisellä uhkailu satuttaa lasta, oli tämä sitten minkä ikäinen vain. Siksi nuorelle ei tulisi koskaan kääntää selkäänsä ja sanoa, että kotiin ei ole tulemista.

-Vanhemman tulisi olla turvasatama, joka on tarvittaessa aina paikalla. Jos mahdollisuutta turvasatamaan ei ole, nuori jää heikoille jäille. Me tarvitsemme turvallisuuden tunnetta, että voimme käyttää kaiken kapasiteettimme siihen, että meistä kasvaa mahtavia tyyppejä, Stenvall sanoo.

-Tunteita tulee, ja vanhemman kuuluukin suuttua vaikka päihdekokeiluista, niitä on normaalia pelästyä. Mutta se ei saa johtaa hylkäämiseen. Turva siitä, että vanhempi on aina käytettävissä, on luottamuksen kivijalka.

ÄLÄ TORJU

”En halua kuunnella.” 

Erityisen vahingollista on, jos vanhempi menee mykkäkouluun. Nuoren tekemän aloitteen torjuminen satuttaa ja voi johtaa vaikeampaan välirikkoon.

-Vanhempi ei saisi loukkaantua niin että vaikenee, vaikka nuori osoittaa halua korjata tilanteen tai selvittää sitä. Siinä käytetään valtaa väärin.”

ÄLÄ PUHU VAIN ITSESTÄSI

”Silloin kun minä olin nuori…” ”Minä en kyllä koskaan olisi tehnyt näin!”

Kukapa meistä ei olisi kuullut vanhempien sukupolvien tarinoita siitä, miten ennen kaikki oli paremmin – ja he itse etenkin olivat parempia kuin nykynuoriso. Nuoren korviin tämä kuulostaa vähättelevältä ja epäkunnioittavalta.

-On vastenmielistä keskustella ihmisen kanssa, joka kääntää kaiken itseensä. Silloin toinen ei tule kuulluksi. Meidän helposti tekee mieli kasvattaa kertomalla itsestämme, mutta nuoren suu menee silloin suppuun. Ei hän haluakaan kertoa omista asioistaan, jos kokee vastaanoton vähätteleväksi. Keskustelussa tulisi pyrkiä tasapainoiseen, tasa-arvoiseen keskusteluun. 

Toisaalta voi olla hyväkin, että teini-ikä herättää muistoja omasta nuoruudesta. 

-Miten oma elämä on mennyt, millaisia valintoja olen tehnyt? Käymällä läpi omaa nuoruuttaan voi huomata, mistä vaikka omat huolet nousevat.  

ÄLÄ TUPUTA OMIA VALINTOJASI

”Kyllä minä tiedän paremmin!” ”Sinähän haet yliopistoon, se on ainoa oikea tapa.”

Stenvall muistuttaa, että omaa elämää koskevissa asioissa vanhempi ei tiedä aina nuorta paremmin – teinihän on oma, ainutkertainen yksilönsä. Vanhemman rooli on tukea vaikkapa nuoren hinkuja taiteelliselle alalle, vaikka hän itse olisi toivonut lapsestaan akateemista uratykkiä. 

-Mitätöivä suhtautuminen toisen elämänvalintoihin ei ole tätä päivää. Vanhempi voi yrittää elää nuoren kautta ja ajatella, että vaikkapa nuoren opiskeluvalinnat kertovat hänestä vanhempana. Ei nuori ole toteuttamassa vanhemman tavoitteita tai unelmia, vaan hänen tulee antaa tehdä omat virheensä ja löytää oma polkunsa. Vanhemman kuuluu kannustaa, kulkea rinnalla ja iloita siitä, mitä nuori valitsee. 

NEUVOTTELE YHDESSÄ

”Miten me ratkaistaan tämä asia?” 

Nuoren tehtävä on eriytyä vanhemmasta ja harjoitella itsenäistä elämää, joten vanhemman ja nuoren suhteen dynamiikka muuttuu. Enää ei kuulu sanella yksipuolisesti sääntöjä, vaan neuvotella ja keskustella niistä yhteisesti. Näin myös nuoren saa sitoutettua sovittuun paremmin.

-Nuorelta voi vaikka kysyä, mikä on hänestä sopiva kotiintuloaika, ja sitten kertoa oman näkemyksensä. Miten tilanne voidaan ratkaista neuvottelemalla, toista arvostaen ja kuunnellen? 

ANNA TILAA 

”Saat olla rauhassa.” ”Ei ole pakko kertoa.”

Teini on vain omassa huoneessaan ja sanoo haluavansa tilaa – pitääkö sitä antaa?

Todellakin pitää, Stenvall toteaa yksiselitteisesti. Nuorella on oikeus omaan yksityisyyteen, eikä vanhemman kuulukaan tietää kaikkea. Tilan antaminen nyt voi tuoda vanhemman ja aikuisen lapsen läheisemmäksi myöhemmin, kun murrosiän luonnollinen viileä kausi jää taakse. 

-Nuori ei enää hae samalla tavalla turvaa vanhemmasta, vaan haluaa mennä omaan huoneeseen viestittelemään kaverille. Tämä pitää hyväksyä. Hän on oma ihmisensä, jolla on eri tarpeet kuin sinulla. Nuoren kehitykseen kuuluu, että kaikkea ei halua kertoa vanhemmalle, ja se on tervettä, ikätasoista nuoruutta. Vanhemman tulisi olla iloinen ja kiitollinen, jos nuorella on kavereita, joille puhua.

OLE KIINNOSTUNUT

”Olisi kiva kuulla, mitä olet tekemässä?”

Vaikka nuori ei haluaisi kuulumisiaan kertoa, kannattaa niitä silti kunnioittavasti kysellä. Vilpitön, ennakkoluuloton kiinnostus häntä kohtaan kertoo välittämisestä. 

-Lämmin kiinnostus viestittää, että hän on sinun mielessäsi. Kannattaa ilmaista kiinnostusta nuorta kohtaan, mutta sensitiivisesti.

KEHU 

”Olet minulle tärkeä.” ”Olen sinusta ylpeä.”

Tätä ei voi sanoa nuorelle liikaa. Kehut ja arvostus tukevat nuoren hyvää itsetuntoa, ja se taas tukee nuoren omaa mentalisaatiokykyä ja taitoja tehdä hyviä valintoja elämässä. 

-Narsistiseksi ei kukaan kasva kehuista, vaan niiden puutteesta tulevasta epävarmuudesta. Nuorelle tulisi aina ilmaista, että hän on tärkeä, ja että olet hänen kanssaan samalla puolella.

Stenvallin mielestä meillä olisi ylipäänsä korjattavaa suhtautumisessamme nuoriin. Kehuihin on nimittäin aihetta.

-Nuorista puhutaan paljon alentavaan sävyyn, ja unohdetaan, että nuorissa on myös hirveästi luovuutta, kasvun voimaa ja elämän iloa. Meidän tulisi arvostaa sitä, ja myös kertoa heille miten upeita, rohkeita ja avarakatseisia he ovat. 

ANNA VAPAUTTA JA VASTUUTA

”Minä luotan sinuun.” 

Usko nuoreen ja luota häneen, vaikka luottamus olisi kuinka koetuksella.

-Pikkulapsen kohdalla vanhempi kokee kaikkivoipaisuutta, ja ajattelee voivansa suojella tätä kaikelta. Nuoren kohdalla ei voi kontrolloida kaikkea, vaan on uskallettava päästää hänestä irti. Häneen on luotettava, ja annettava aina vain toisia mahdollisuuksia. Nuoren minä-kuvaa tukemalla hän todennäköisemmin on myös luottamuksen arvoinen.

PERUSTELE OMA TOIMINTA

”Anteeksi, että jankkaan. Se on varmasti todella rasittavaa, mutta tämä on minulle tärkeää, koska…”

Kuten jo aiemmin todettiin, yksipuolinen sanelu ei enää toimi, vaan nuori tarvitsee perusteluja. Vanhemman kannattaa yrittää herätellä myös nuoren omaa mentalisaatiota. Se onnistuu avautumalla itse avoimesti omista tuntemuksistaan, huolistaan ja tarpeistaan. 

-Perustele omat hyvät aikomuksesi, joiden takia toimit tietyllä tavalla. Nuoren olisi hyvä nähdä, että olet vaikkapa oikeasti huolissasi etkä vain tiukkapipoinen. 

PYYDÄ ANTEEKSI

Koska konflikteilta tuskin vältytään, on tärkeää opetella myös pyytämään anteeksi – puolin ja toisin. Stenvall lohduttaa, että kaikki tekevät virheitä toisinaan, niin vanhemmat kuin teinitkin. Tärkeää onkin näyttää mallia siihen, että niistä päästään yli. 

-On hyvä osoittaa nuorelle, että olemme kaikki erehtyväisiä ja virheet eivät ole vaarallisia. Suhde häneen on aina tärkeämpi kuin yksikään moka. 

OTA CHILLISTI

Älä provosoidu, kun provosoidaan. Monesti pidemmälle pääsee, kun pitää pään kylmänä ja ottaa vähän rennommin.

-Keskustelut pitää käydä kiihkottomasti. Aggressiivinen nuori herättää myös vanhemmassa aggressiota, mutta vihainen reaktio ei auta. Kiihkoilu herättää toisessa saman puolustuksen. 

Teiniä et voi kontrolloida, joten kiinnitä huomio omaan tunnesääntelyyn. Hengittele, ota rauhallisesti ja palaa asiaan myöhemmin kierrosten laskettua. 

Lisäksi voit miettiä, onko syytä huoleen oikeasti. Mitkä taistelut ovat tärkeimpiä?

-Nuorten käytös on ailahtelevaa ja epävakaata, joten huoli herää helposti. Mutta onko se vielä pitkäkestoista, onko toimintakyky oikeasti pahasti vaarantunut, vai onko kyseessä vain normaali nuoruus? 

KESKITY ITSEESI 

Eriytyminen on uusi vaihe vanhemmallekin, ja siitä kannattaa nähdä myös hyvät puolet. Teiniin on helpompi suhtautua, kun erilleen kasvaminen näyttää positiiviselta myös vanhemman vinkkelistä. 

-Vaikka vanhemmuus olisi kuinka tarkoittanut uhrautumista ja toisten eteen elämistä, pikkuhiljaa täytyy siirtää katsetta siihen, mitä oma elämä on lapsen muutettua kotoa. Vanhempaa helpottaa, kun hän ei koe elävänsä lapsensa kautta. Tässä vaiheessa voi olla hyvä kohta löytää omaan elämään uusia harrastuksia, ihmissuhteita ja uutta sisältöä. 

HAE APUA MUUALTA

Vertaistuki ja juttelu muiden aikuisten kanssa voi auttaa vanhempaa käsittelemään tilannetta teinin kanssa. Kun omat ajatukset on ensin saanut kasattua, on teinin kanssa helpompi toimia.

-Vanhemmuus ei ole yksilölaji. Jos tilanne on huolestuttava, ota yhteyttä kouluun tai vaikka nuorisopsykiatriin.