Apu Terveyden artikkeli kyseinen löytyy digitaalisena TÄÄLLÄ ja omat kommenttini lisäksi tekstinä tästä alta.

Kun toinen ison perheen vanhemmista jää yksinhuoltajaksi, hän joutuu ison urakan eteen, sanoo psykologi-psykoterapeutti Leea Stenvall.

 -Tunteiden kirjo on arvattavasti aikamoinen sekä lasten kanssa jäävälle vanhemmalle että myös lapsilla. Jo vanhemmille yhdessäkin on ison perheen huoltajuus kova työ. Kun lapset on tehty suunnitelmallisesti, on molemmilla tietysti ollut mielessä, että yhdessä nämä sitten myös hoidetaan aikuisiksi.
 
Lapsi saattaa kokea itsensä hylätyksi vanhemman lähdön vuoksi. Kokemus voi näkyä vielä aikuisiässäkin epävarmuutena siitä, pysyykö läheinen varmasti vierellä. Muuten on melko yksilöllistä, miten vaikeksi lapset tilanteen kokevat.

Joku saattaa masentua, mutta toinen olla vihainen. Jopa psyykkisen sairastumisen riski voi olla olemassa. Silloin olisi tärkeää, että vanhempi ymmärtäisi lapsen tunteita ja reaktioita.

-Aina vanhempi ei osaa hankkia apua. Lapsi voi syyttää tiedostamatta itseään: on hänen vikansa, että isä tai äiti lähti. Toisaalta hän voi olla vihainen kotiin jääneelle vanhemmalleen ja syyttää tätä tilanteesta.

Tapahtuneen nostattamat tunteet ja dynamiikka perheessä voivat aiheuttaa monenlaisia konflikteja. Jos niitä ei pystytä puimaan, voi syntyä isojakin säröjä.

-Olisi tärkeää että lapsella olisi kasvaessaan joku samaistumiskohde, joka korvaisi puuttuvaa vanhempaa. Tällainen voi olla vaikkapa opettaja, isovanhempi tai kummi. Kohteen pitää kuitenkin edustaa sitä sukupuolta, johon lapsi samaistuu.

On yksilöllistä, miten sukupuoli vaikuttaa yksinhuoltajavanhemman ja lapsen keskinäiseen suhteeseen. Jos vanhempi on pettynyt entiseen puolisoonsa, vaarana voi olla, että yleistää kaikki tämän sukupuolta olevat ihmiset samanlaisiksi.

-Vaikka toisen vanhemman malli puuttuisi, on tärkeää, että hänen sukupuolestaan puhuttaisiin myönteiseen sävyyn. Näin lapsi voi uskoa, että hänestä kasvaa arvokas, kunnioitettu ja tärkeä mies tai nainen, Leea Stenvall sanoo.