Alkuperäinen artikkeli löytyy Helsingin Sanomissa TÄÄLLÄ (maksumuuri, tilaajille) tai voit lukea sen tästä alta.

KOHTAAMISET sukulaisten ja tuttavien kanssa voivat olla lapsen näkökulmasta jännittäviä tai jopa ahdistavia.

Mummo haluaa välttämättä halauksen, vaikka lapsi yrittää karata tilanteesta. Vaari patistelee punastelevaa teiniä kertomaan uudesta seurustelukumppanistaan. Täti kärttää tietoa, kuinka monta maalia nuori jalkapalloilija iski kuluneen kauden aikana.

Tällaisissa tilanteissa aikuiset ylittävät ymmärtämättään lapsen rajoja. Näin toteaa psykologi Leea Stenvall (ent. Mattila).

”Lapsilla on aikuisten tavoin oikeus fyysisiin ja henkisiin rajoihin sekä yksityisyyteen.”

Stenvall huomauttaa, että lapsen oikeus rajoihin näkyy keskeisenä viestinä myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa.

LAPSI ei vielä välttämättä osaa puolustaa itseään, Stenvall toteaa. Vanhemman tehtävä on siksi asettua puolustamaan lasta, kun häntä selvästi häiritsee tutun aikuisen hyväntahtoinen toiminta.

”Vanhempi voi todeta lapselta kuulumisia itsepintaisesti kärttävälle tuttavalle tai sukulaiselle, että ’kiva kun olet kiinnostunut, mutta lapsi ei ehkä juuri nyt tahdo jutella asiasta’.”

Jos vaikkapa lapsen seurustelusta uteleva aikuinen ei ota vihjeestä onkeensa, vanhempi voi jatkaa kertomalla esimerkiksi, että yleensä lapsi on halunnut pitää tällaiset asiat ominaan.

”Kysyjää ei ole syytä nolata, vaan rajan voi vetää mahdollisimman neutraalisti. Lisäksi kysyjää voi auttaa siirtymään seuraavaan aiheeseen. Häneltä voi vaikkapa tiedustella, miten hänen oma kesänsä on sujunut.”

Halausta väistelevälle lapselle taas voi ehdottaa, tervehtisikö hän sukulaista tai tuttavaa itselleen sopivalla tavalla, kuten peukkua näyttämällä.

Koronapandemian aika opetti sekä lapsille että aikuisille lukuisia uusia tapoja tervehtiä toisia halaamisen sijaan. Stenvallin ehdotuksen mukaan niitä voisi palautella mieleen myös kesän kokoontumisia varten.

Vaikkapa sukumökillä voi olla tapana, että mökkeilijät saunovat ilman uima-asuja yhteisessä sekasaunassa suurella joukolla.

”Lapselle sitten opetetaan, että sinne on mentävä, koska ’meillä on aina saunottu yhtä aikaa ilman uimapukuja’. Minusta tilanteessa pitää ehdottomasti kuunnella, tahtooko lapsi pitää uikkarin päällä tai haluaako hän saunoa esimerkiksi vain oman vanhemman kanssa.”

Erityisen tärkeätä vanhemman onkin kuunnella lapsen mielipidettä siitä, kenen seurassa hän kokee olonsa mukavaksi mennä saunaan. Kyse on lapsen oikeudesta fyysisiin rajoihin.

MYÖS vanhempi voi sortua ylittämään lapsen rajoja.

Lapsen puolesta iloa tunteva vanhempi saattaa ryhtyä painostamaan, että lapsi kertoilisi pitkällisesti saavutuksistaan sosiaalisessa tilanteessa.

”Monesti ylpeä vanhempi haluaa, ymmärrettävästi, päästä jakamaan tunnetta muiden kanssa. Lapsi on vaikkapa soittanut hienosti klarinettia kevätjuhlassa, ja vanhempi tahtoo näyttää toisille aikuisille, miten upea tyyppi perheessä kasvaa.”

Joskus painostamisen taustalla on vanhemmassa viriävä häpeä. Vanhempi voi kiusaantua, jos lapsi ei suostukaan kertomaan kuulumisiaan. Ei, vaikka mummo, kummi tai eno kyselee niitä mukavalla tavalla.

Häpeä herää erityisen helposti tilanteissa, joissa ihminen kokee tai kuvittelee tulevansa muiden torjumaksi. Vanhempi voi pelätä, että toinen aikuinen paheksuu hänen kasvattaneen hiljaa pysyttelevän lapsen ”huonosti”.

”Mutta jos ulkopuolinen mieltää lapsen väistelevän toiminnan vain huonoksi käytökseksi, ei hän ollenkaan mielennä eli mentalisoi, mitä kaikkea sen taustalla voi olla”, Stenvall huomauttaa.

Mielentäminen eli mentalisointi tarkoittaa toisen ihmisen näkökulman pohtimista.

Kyseessä on taito, jota usein voi harjaannuttaa arkisissa tilanteissa. Aikuinen voi esimerkiksi miettiä, miten lapsi kokee vastahakoisuutta herättävän tilanteen.

TOISAALTA osa vanhemmuutta on kasvattaa lapsia osaksi perhettä laajempia yhteisöjä. Onkin usein aikamoista taiteilua opettaa lapselle sekä tarpeellista rajojen vetämistä että sosiaalisuutta ja muiden huomioimista.

Mikäli vanhempi jatkuvasti patistelee vastentahtoista lasta kertomaan asioistaan, antaa mallin, että toisen toiveet ovat lähtökohtaisesti omia tuntemuksia tärkeämpiä. Myöhemmin tällainen varhain omaksuttu oppi voi näkyä vaikeutena pitää kiinni omista rajoista.

Mutta joskus voi käydä niinkin, että vanhemman huoli lapsen hyvinvoinnin puolesta sosiaalisissa tilanteissa on ylimitoitettua.

”Vanhemman huoli lapsesta voi syntyä esimerkiksi omista ikävistä kokemuksista. Jos omia rajoja on ylitetty aiemmin, oma ja lapsen kokemus voivat ikään kuin sekoittua toisiinsa. Silloin tavallisetkin kohtaamiset voivat alkaa vanhemman mielessä näyttää pelottavilta möröiltä.”

Vanhemman on hyvä pohtia, mikä itseä arkisissa kohtaamisissa lapsen puolesta pelottaa – ja mistä pelko tarkemmin kumpuaa.

STENVALLIN MUKAAN vanhempi voi miettiä rauhallisessa tilanteessa yhdessä lapsen kanssa, millaisesta yhdessäolosta hän tykkää. Entä mikä lapsesta tuntuu epämiellyttävältä tai jännittävältä?

On myös hyvä puhua tilanteista, joista on jäänyt lapselle paha mieli.

Stenvallin mukaan vanhemman kannattaa kysyä lapselta, miten tämä olisi toivonut vanhemman tilanteessa toimivan. Silloin vanhempi osaa jatkossa asettua paremmin lapsen puolelle.