Kodin Kuvalehden numeron 3/2026 Ihmisten kesken-palstalla kysyttiin:

”Elän puolisoni kanssa ruuhkavuosia. Vanhempani haluavat auttaa perhettämme arjessa, mutta meillä on eri käsitykset siitä, mistä on oikeasti apua. Äitini tulee usein meille siivoamaan, minkä jälkeen tavarat ovat väärissä paikoissa. Hän myös kokkaa mielellään kotonamme jotain suuritöistä ja aikaavievää, jolloin kaikki eivät harrastuksiltaan ehdi syömään ennen harrastuksiaan. Oikeasti meitä auttaisi eniten, jos pappa ja mummo kuljettaisivat lapsia jäähallille tai hoitaisivat heitä viikonloppuna niin, että pääsisimme puolison kanssa joskus  viettämään aikaa kahdestaan. Miten voisin luovia tilanteessa?” -Nainen, 42

Pääsin vastaamaan tähän pulmaan. Kiitos yhteistyöstä toimittaja Jenni Kleemola!

Kun ihminen tulee vanhemmaksi, hänessä herää hoivafunktio ja hän alkaa laittaa lapsensa tarpeita omiensa edelle. ”Monessa vanhemmassa hoivafunktio elää, vaikka lapset ovat jo aikuisia. Jopa 90-vuotias saattaa miettiä, miten lapset pärjäävät”, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Leea Stenvall.

Vanhempien halu auttaa aikuisen lapsensa perhettä on siis inhimillistä. Jos apu tuntuu tunkeilevalta tai liialliselta voi olla, että vanhempi ei ole kunnolla eriytynyt lapsestaan. Useimmiten halu auttaa on kuitenkin hyväntahtoista ja keino rakentaa yhteyttä, Stenvall toteaa.

Jos vanhempien kanssa ei ole kunnolla puhuttu siitä, minkälainen apu olisi tarpeen, he voivat yksinkertaisesti tulkita asian pieleen. Ajatukset hyvästä avusta voivat mennä ristiin, koska isovanhemmat ovat pyörittäneet omaa lapsiperhearkeaan eri aikana. Silloin lapsia ei esimerkiksi ehkä kuskailtu harrastuksiin niin paljon kuin nykyään.

Apu voi ärsyttää aikuista lasta, jos se aiheuttaakin hänelle lisää työtä. ”Moni kokee, että pitää siivota ennen kuin siivooja tulee kotiin. Tässä voi olla sama ilmiö: kun vanhemmat tulevat kylään, pitää ehkä miettiä mitä ruokaa kaupasta haetaan ja minne ihmeeseen heille pedataan pedit”, Stenvall sanoo.

Apu voi aiheuttaa kitkaa myös, jos käsitykset hyvästä arjesta ja siisteydestä eivät kohtaa. Äidin toteamus, että hän voi siivota likaisen aterinlaatikon, voi tuntua arvostelulta, vaikka hän tarkoittaa hyvää.

Apuun suhtaudutaan usein niin, ettei sitä saisi kritisoida vaan siitä pitäisi olla aina kiitollinen. ”Voi olla vaikea kertoa asiasta omille vanhemmilleen, jos perhekulttuuriin ei ole kuulunut omista tunteista ja tarpeista puhuminen”, Stenvall sanoo.

Jos aikuinen lapsi varoo konfliktia, hänen voi olla hankala todeta, että isä, sinun ei tarvitse tulla meille ruohoa leikkaamaan. Häntä saattaa pelottaa, että isä loukkaantuu ja sanoo, että eipä tarvitse sitten enää soitella.

Isovanhemman voi hyvin antaa auttaa juuri omalla tavallaan, jos se tuottaa auttajalle iloa eikä kuormita avunsaajaa liikaa, Stenvall ajattelee. ”Jos avusta kuitenkin on enemmän vaivaa kuin hyötyä, jokaisen täytyy miettiä, olisiko aika vetää rajoja.”

Kannattaa huomioida myös, että puolisosi voi tuntea olevansa hankalassa raossa. Hän saattaa tykätä appivanhempien avusta – tai sitten ei. Miettikää pelisäännöt ensin parina ja jutelkaa vasta sen jälkeen isovanhempien kanssa.

Stenvall neuvoo aloittamaan keskustelun myöntämällä, jos itseä vähän huolestuttaa ottaa asia esille. ”Ihmisen saa helposti suojautumaan, jos sanoo, että sinä aina ja sinun vika.”

Rajoja ei tarvitse vetää sanelemalla, vaan pelisäännöistä voidaan neuvotella yhdessä. Toiselta voi kysyä: Mietitäänkö yhdessä, miten asia ratkaistaan? Mitä sinä toivoisit? Mikä sinulle on ollut nykyisessä tilanteessa hyvää? Miltä tuntuu, kun kerroin tämän asian?

”Jos isovanhemmat loukkaantuvat, kun asian nostaa esille, niin –no, konfliktit ovat osa läheisiä ihmissuhteita, Stenvall sanoo. Säröä voi lähteä korjaamaan kertomalla, että ymmärtää, jos isovanhempi tuntee olonsa torjutuksi. ”Voi sanoa, että olen valmis myönnytyksiin ja toivon, että sinäkin tulet minua vastaan. Ensin keitetään kahvit ja mietitään, miten asiassa päästään eteenpäin.”

Saako isovanhemmilta sitten pyytää juuri sellaista apua kuin kaipaa, oli se sitten pihatöitä tai lastenhoitoa?Stenvall ajattelee, että vastaus riippuu perheestä. Omista tarpeista kertominen on toki hyväksi, mutta juju piilee siinä, miten niistä kertoo.

”Voi tuntua loukkaavalta, jos toinen sanelee, millaista apua haluaa. Silloin isovanhempi voi kokea olevansa arvoton ja toisten armoilla. Auttamiseen kuuluu se, että auttaja tuntee itsensä toimijaksi. Auttamisen ilon voi kadottaa, jos toinen määrää auttamaan.”

Voi olla hyvä perustella kunnolla, mistä lapsiperheen sirkuksessa on eniten apua. Mummon kotonaan tekemä makaronilaatikko on mahtava apu, kun kaikki voivat lämmittää sitä sopivaan aikaan. Jos mummo taas tulee paikan päälle hauduttelemaan lihapataa, lapset eivät ehkä ehdi syödä ennen harrastuksiaan. Silloin isovanhempi voi pohtia mahdollisuuksiaan: voisinko auttaa siten kuin toivotaan, vai onko juuri lihapata se apu, jonka voin antaa?.”

Tarjoa aikuiselle lapselle apua näin:

1. Kysy, niin tiedät

Ihanaa, että haluat auttaa – se on arvokasta! Tunnustele, miten apusi otetaan vastaan. Et voi tietää kysymättä, millaista apua aikuisen lapsesi perhe eniten kaipaa.

2. Kuuntele ja hengähdä

Meillä kaikilla on tarve puolustaa omaa näkökantaamme ja perustella sitä. Jos apusi on saanut aikaan riidan, tilannetta helpottaa, jos kykenee ensin antamaan toiselle tilaa.

3. Kunnioita näkemystä

Asioihin löytyy yleensä useita näkökulmia, jotka voivat olla yhtä aikaa totta. Lattia, joka on sinusta likainen, voi olla lapsesi mielestä ihan tarpeeksi puhdas.