Kotivinkki-lehti haastatteli minua juttuunsa, joka käsitteli melko yleistä kokemusta siitä, että on jollain lailla jäänyt vaille vanhempien rakkautta – ja sisarukset puolestaan saaneet enemmän. Jos aihe kiinnostaa, lue kyseinen alkuperäinen artikkeli Meillä kotona-sivustolla TÄÄLLÄ tai sitten suoraan tästä blogitekstistä.
Tunne siitä, että vanhempi olisi rakastanut vähemmän itseä kuin sisarusta, on hirveän kipeä. Jos ei tunne saaneensa riittävästi tukea vanhemmaltaan, haavoittaa se tietenkin vanhemman ja lapsen välistä suhdetta.
Toisaalta on mahdollista, että vanhemmalla ja lapsella tai itsellä ja sisaruksilla on keskenään asiasta aivan erilaiset kokemukset. Eihän se noin mennyt! Minä koin tuon aivan toisin.
Kyse ei aina ole todellisesta väärinkohtelusta. Taustalla voi olla esimerkiksi eroavaisuuksia vanhemman ja lapsen välisissä kiinnostuksenkohteissa tai temperamenteissa.
Mistä epäreiluuden kokemus voi johtua?
Epäreilu kokemus voi johtua siitä, että on saanut vähemmän huomiota kuin sisarus. Voi olla, että itsellä on ollut riitaisammat välit vanhempaan. Molemmat kokemukset voivat tuntua jopa rakkauden puutteelta.
On mahdollista, että vanhemmalla on toisen lapsen kanssa samoja kiinnostuksenkohteita, ja siksi he ovat vaikuttaneet viihtyvän paremmin yhdessä. Joskus taas kokemukset liittyvät sukupuoleen: vanhempi saattaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen eri tavoin kuin saman sukupuolen lapseen. Esimerkiksi tyttöjä on saatettu kohdella suojelevammin kuin poikia.
Mahdollista on sekin, että vanhemmalla ja toisella sisaruksella on ollut samankaltaiset temperamentit, ja siten heidän on ollut helpompi ymmärtää toisiaan. Jos rauhallinen vanhempi saa kaltaisensa lapsen, hän saattaa kyetä eläytymään paremmin tämän tapaan kokea maailmaa. Jos taas toinen lapsista onkin kipakka, saattaa vanhempi herkästi laittaa lapselle ikäviä leimoja, kuten että tämä olisi laiska, ilkeä tai ärsyttäisi tahallaan.
Miten kokemukset epäreilusta kohtelusta vaikuttavat?
Kokemus epäreilusta kohtelusta voi vaikuttaa itsetuntoon, persoonallisuuspiirteisiin, vuorovaikutustaitoihin ja sosiaaliseen kyvykkyyteen. Voi olla, että itsetunto on heikko ja ihminen on ihmissuhteissaan eristäytyvä, pelokas tai taipuvainen miellyttämiseen.
Jos vanhemman kanssa on joutunut jatkuvasti tuntemaan riittämättömyyttä, saattaa myöhemmin elämässä ilmetä alakuloisuutta, masentuneisuutta tai jopa narsistisuutta, jonka taustalla on syvä kokemus omasta riittämättömyydestä. Hankaluudet perhesuhteissa ovat saattaneet opettaa pärjäämään itsekseen tai kilpailemaan epäterveellä tavalla.
Kaikkiin traagisetkaan lapsuudenkokemukset eivät vaikuta samalla tavalla. Olemme yksilöitä, joten meillä on erilaiset geenit ja temperamentti sekä erilaisia suojaavia tekijöitä. Yksi ehkä masentuu, kun toinen porskuttaa vaikeuksista huolimatta eteenpäin.
Miten asiaa voisi käsitellä aikuisena?
Jokainen harkitsee itse, onko aiheesta tarpeen keskustella vanhemman tai ammattilaisen kanssa. Psykologina kehotan toki puhumaan aiheesta. Se auttaa ymmärtämään sitä, miten vanhemman käytös on itseen vaikuttanut.
Jos omalle vanhemmalle voi ja haluaa jutella, se on viisasta tehdä rauhallisena hetkenä – ei riidan päätteeksi tai silloin, kun tunteet ovat kuumina. Valmistaudu myös kuuntelemaan, mitä toinen vastaa. Myös omalla tunnesäätelytaidolla on väliä – koeta olla reagoimatta heti toisen puheisiin puolustautumalla. Myötätuntoinen uteliaisuus on hyvä asenne. Kannattaa ennemmin puhua aiheesta itsen kautta toisen syyttämisen sijaan, jotta toinen voi yrittää asettua sinun asemaasi. Voi sanoa esimerkiksi, että: ”Minä tunnen näin.”
Aikuiselle voi joskus syntyä myös niin kutsuttuja valemuistoja. Esimerkiksi jos aikuisiällä kokee masentuneisuutta, saattaa ajautua tulkitsemaan menneitä elämänkokemuksiaan kielteisempinä kuin ne ovatkaan. Silloin lapsuudentapahtumat voivat palautua mieleen aika kielteisessä valossa. Se, mikä tarina on lopulta totta, on todella monisyinen asia, joka vaatii käsittelyä esimerkiksi terapiassa.
Ilman rakkautta jääminen on kipeä asia. Työstä siis läpi tunteita, jotka se aiheuttaa. Vihaa, surua tai paniikkia voi käsitellä esimerkiksi psykoterapiassa, jos siihen ei itsenäisesti halua tai kykene.
Surun kautta vaikeatkin asiat voi jossain kohdin hyväksyä. Silloin niiden kanssa on helpompi elää.
Jutun asiantuntijana on psykologi Leea Stenvall. Stenvall työskentelee aikuisten ja nuorten psykoterapeuttina, sekä lapsen ja vanhemman suhdetta ja vuorovaikutusta tukevana Theraplay-terapeuttina.
