Tietokirja: Teinin mieli – opi ymmärtämään nuorta. Lue lisää.

Psykologi Leea Stenvall logo

11/11/2018

Toisenlaiset teiniäidit: Ronja

Leea Stenvall

Blogiarkisto
Ronjan jakso päätti Toisenlaiset teiniäidit-sarjan viidennen kauden. Tapahtumat olivat aika dramaattisia, mutta lopussa kaikki oli onneksi hyvin. <3
Tuntuu, että syksyni on kulunut tiiviisti näitä jaksoja maanantaisin odottaen, Facebookissa kanssanne niistä jutellen ja viikkobloggauksia kustakin jaksosta kirjoitellen. Kivaa, mutta aika aikaansa kutakin. Nyt tulee sitten vähän tilaa taas muunlaisille jutuille!

Kotikäynnille suuntasin Samin kanssa yhtä aikaa. Tapaamisemme Ronjan kanssa kuvattiin peräjälkeen. Olin vähän haikeilla fiiliksillä, koska tämä oli viimeinen kuvauspäiväni…

Samin kuvausten oltua käynnissä perheen kodin puutarhassa, seurailin itse tilannetta sisältä käsin ja ehdin jutella Jeren kanssa ja ihailla vauvaa.
On hyvin yleistä, että uusperheen muodostamisessa tulee esiin haasteita. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin mm. tämän ja tämän vauva-fi-kolumnin. Tunteet puolison lapsia kohtaan eivät aina syty helposti, mutta asian eteen kannattaa nähdä vaivaa. Kiintymyksen heräämiseen tarvitaan aikaa, vuorovaikutusta, yhdessäolon kokemuksia ja runsaasti hoivaa!

Pikkumiehen tilanne säikäytti raskausaikana vanhemmat ihan tosissaan. Ebsteinin anomalia on harvinainen, mutta sen vakavuusaste vaihtelee suuresti. Ronjan ja Jeren vauva pääsee parhaassa tapauksessa pelkällä seurannalla. Luulen, että moni katsoja huokaisi helpotuksesta asian selvittyä jaksossa!
Kovin onnellinen nuori perhe ja tunteellinen, ihana Ronja! Katso jakso Ruudussa TÄÄLLÄ.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua saattaisi kiinnostaa myös