• Psykologi Leea Stenvall sanoo, että puhumattomuus on ihmissuhteissa valitettavan yleistä ja monet oppivat sen jo lapsuudessaan.
• Hiljaisuus voi olla aitoa avuttomuutta mutta pahimmillaan henkistä väkivaltaa.
• Stenvallin mukaan suomalainen tapakulttuuri kannustaa vaikenemaan ja piilottamaan hankalat tunteet.
• Psykologi kehottaa tunnistamaan haitalliset tapansa ja valitsemaan rauhallisen hetken keskustelulle konfliktin sijaan.

Sattumoisin ehdin juuri julkaista blogissani Kotivinkin taannoiset vinkit mykkäkoulun purkamiseen, kun Helsingin Sanomat haastatteli minua mykkäkoulun ilmiöön liittyen. Lue uudempi juttu samasta aiheesta sähköisenä Hesarista TÄÄLLÄ (maksumuuri) tai suoraan tästä alta.

RIIDAN kynnyksellä puoliso vaikenee tyystin.

Vanhempi vaipuu mykkäkouluun, jotta lapsi käyttäytyisi paremmin.

Sisar suuttuu niin, ettei enää vastaa edes viesteihin.

Puhumattomuus on ihmissuhteissa valitettavan yleistä, sanoo psykologi Leea Stenvall. Moni on oppinut jo kotona hiljaiseksi.

Hiljaisen pinnan alla voi kuitenkin poreilla. Mykkäkoululta vaikuttava käytös voi olla joko aitoa avuttomuutta – tai suhdetta tarkoituksella moukaroivaa vallankäyttöä.

STENVALLIN mukaan suomalainen tapakulttuuri kannustaa vaikenemaan. Piilottamaan hankalat tunteet ja vellomaan niiden parissa yksin, sillä eihän puhuminen auta.

”Että hammasta purren vain, hakataan halkoja ja mennään eteenpäin”, psykologi sanoo.

Stenvall puhuu jopa välttelevistä kiintymyssuhteista, jotka korostuvat konfliktin hetkellä.

Kun yksi yrittää puhua, toinen sulkeekin suunsa. Pitää sen kiinni kenties niin pitkään, että saavuttaa haluamansa.

OLEELLISTA on, miksi ja miten ihminen hiljenee.

Joskus hän tarvitsee yksinkertaisesti aikalisän, ikään kuin molempia osapuolia suojaavan tauon. Se on hänen keinonsa selvitä.

Stenvall sanoo, että tällöin ihminen ei pyri loukkaamaan tai sivaltamaan vaan kokoamaan ajatuksensa ennen kuin palauttaa yhteyden.

Se, että ihminen osaa näin säädellä käytöstään ja tunnistaa heikkoutensa, voi olla kypsyydenkin merkki.

Tilanne on eri, jos vaikenijan tavoite on kontrolloida vastapuolta. Tätä kuvaa Stenvallin mielestä osuvasti juuri silent treatment, ilmiön englanninkielinen ilmaus. Hiljaisuus toimii rankaisuna, sillä ohjaillaan läheinen taipumaan johonkin.

”Se on hylkäävää ja katkaisee yhteyden aina uudestaan. Lopulta kyse on henkisestä väkivallasta.”

Selkein ero on siinä, miten mykkäkoulu alkaa. Äärimmäisellä vetäytymisellä vai kädenojennuksella: En pysty tähän nyt, käyn ensin lenkillä, puhutaanko sen jälkeen?

STENVALL sanoo ymmärtävänsä kaikkia, jotka toisinaan sortuvat mykkäkouluun. Sisäistettyjä malleja on usein työlästä muuttaa.

Samalla psykologi painottaa, että painostava hiljaisuus rapauttaa ihmissuhteita. Ja aikuisina meillä on vastuu tunnistaa haitalliset tapamme reagoida.

Kun tunnistamme ne, niitä on syytä alkaa havainnoida. Ja kiinnostua havainnoistaan, Stenvall sanoo.

Mistä vaikeneminen johtuu? Ehkä häpeästä. Ehkä pelosta, että toinen käy verbaalisesti päälle. Tai sitten ihminen valitsee hiljaisuuden, koska tietää itse olevansa tulivuori, räjähtävänsä, jos erehtyy puhumaan.

Stenvall lisää, että mikään harvoin muuttuu pelkästään sillä, että ymmärtää käytöksensä juurisyyn. Siihen tarvitaan toistoja eli uusia mahdollisuuksia toimia toisin.

STENVALL antaa vihreää valoa myös vaihtoehdoille.

Kuten sille, että purkaa tunteensa kirjeeseen tai viestiin. Silloin vastapuolikin saa rauhassa jäsennellä reaktiotaan.

Jos taas onkin niin, että toisen puhumattomuus vaivaa, psykologilla on hihassaan yksi vinkki: konflikti ei ole paras hetki kääntää keskustelua toisen puutteisiin. Todennäköisesti soppa vain sakenee.

Kannattaa valita pikemminkin aika, jolloin kummankin vireystila on kohdallaan ja mieli rentona.

Lopuksi psykologi nostaa esiin korjaamisen merkityksen. Jokaiseen suhteeseen kuuluu riitoja, pettymyksiä, mykkäkoulujakin.

”Ne ovat elämää. Mutta hyvässä suhteessa säilyy pyrkimys korjata asia, palauttaa yhteys.”