Kesäkuun viimeisiä päiviä viedään ja voin vain ihmetellä, mihin tämä kevät ja alkukesä oikein katosi! Blogi on päivittynyt melko olemattomasti, sillä agendallani on ollut muuta tärkeää, kuten esikoispoikani rippijuhlien järjestäminen. Kodissani on alkamassa pienimuotoinen remontti, jonka alta olen vähän karsinut tavaroita. Pihahommat ovat vetäneet minua puoleensa magneetin lailla – rentoudun saadessani puuhastella käsilläni ja saan pienen pihani laittamisen estetiikasta voimaa ja hyvää mieltä.
Työrintamalla on meneillään useampi keskeneräinen juttu, mutta jätän ne päättäväisesti hautumaan itsekseen ja suljen läppärini heinäkuuksi. Edessä on ensin miniloma Lontoossa ja sitten neljä viikkoa lähestulkoon pelkkää vapautta ja ilman kelloa elämistä.
Tein lasteni kanssa leikkimielisen bucket listin kesälle 2019 ja tällaisia asioita sinne päätyi:
-
Mansikkakakun leipominen
-
Suomenlinnaan!
-
Linnanmäelle
-
Yökylä kavereiden kanssa
-
Pyörälenkki Tuusulanjärven ympäri
-
Perhetuttavien kanssa veneilemään ja yöksi telttaan
-
Päiväretki Porvooseen tai Hankoon, tai molempiin
-
Espoon saaristoristeilylle ja saarihyppelylle
-
Brunssille Kinuskilla-maaseutukahvilaan