Kirjasuosituksia vanhemmuuden tueksi

Hei, te kaikki lukijat! Pahoittelut alkuvuoden blogihiljaisuudesta. Kalenterini on täyttynyt työn, kotijuttujen ja sosiaalisen elämän myötä aivan täysin, eikä tälle harrastukselle ole jäänyt riittävästi aikaa. Mutta first things first, tiedättehän. Nyt kuitenkin pitkään muhineen aiheen kimppuun!
Kävin loppuvuodesta luennoimassa sijaisperheille Hyvinkäällä. Aiheenani oli traumatisoituneen kiintymyssuhteen hoitaminen. Siellä yleisön kanssa keskustelun lomassa virisi ajatus esitellä top-viisi psykologian alan kirjaa, jotka edustavat omia ajatuksiani ja joita suosittelisin vanhempien luettavaksi.
Olen ihan kirjafriikki ja keräillyt omaa ammattikäsikirjastoani jo pitkään. Käytän kirjojani runsaasti esitysteni lähdemateriaaleina, sekä silloin, kun kaipaan inspiraatiota tai kirkastusta omaan ajatteluuni. Harrastan omistuskirjoitusten pyytämistä ja moni kirjoistani onkin tekijänsä minulle signeeraamia. Erään nimmarin metsästyksestä olenkin kertonut aiemmin tässä postauksessa, hih!
Viiden kirjan valinta kärkeen oli yllättävän vaikeaa. En osaa laittaa näitä parhausjärjestykseen, koska kaikki ovat erinomaisia. Esittelyt tulevat siis satunnaisessa järjestyksessä.
Aloitetaan vaikkapa Daniel Siegelilla. Hän on guruni, todella suuresti ihailemani psykiatrian professori Yhdysvalloista. Olen tavannut hänet kerran Suomessa vuonna 2015, luento oli aivan fantastinen. Hän osaa todella upealla tavalla popularisoida tiedettä ja on kirjoittanut useita kirjoja, joissa avaa erityisesti vaikeaselkoista aivojen toimintaa sekä kiintymyssuhteiden merkityksiä arkikielelle. Viiden kirjan kärjessäni komeilee peräti kaksi Siegelin teosta.
Toinen näistä on nimeltään The whole brain child (2011).
Daniel Siegel & Tina Payne Bryson: The whole brain child
To Leea, Enjoy! D Siegel 27.4.2015
The whole brain child on englanniksi, mutta hyvin helppolukuinen. Kirja edustaa Siegelin perusosaamista. Suosittelen tätä siksi, että se auttaa ymmärtämään yksinkertaisella tavalla aivojen toimintaa ja sitä kautta käyttäytymistä. Kirja antaa myös käsitteitä puhua aivojen toiminnasta lasten kanssa. Näitä oppeja käytän usein työssäni. Sivuilta löytyy myös piirrettyä kuvitusta esimerkkeinä siitä, miten lapseen voi reagoida eri tilanteissa aivojen kehityksen kannalta optimaalisesti. Ihana, ihana kirja!
Toinen Siegelin kirja top viitosessani on Parenting from the inside out (2004). Sekin on englanniksi. Tämä kirja on todellinen must-read siksi, että se auttaa ymmärtämään oman lapsuuden vaikutusta vanhemmuuteen. Se on kirjoitettu erittäin myönteisellä, inhimillisellä ja myötätuntoisella sävyllä. Kiinnostavaa ja inspiroivaa tekstiä ammattilaiselle, mutta myös jokaiselle vanhemmalle. Ah, aivan loistava tämäkin siis!
Daniel Siegel & Mary Hartzell: Parenting from the inside out
Kolmantena teoksena nostan esiin Sue Gerhardt: Rakkaus ratkaisee – varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehittymiselle (2007). Takakannessa lukee: “Rakkaus ratkaisee kertoo, miksi rakkaus on olennaista aivojen kehitykselle elämän ensimmäisten vuosien aikana.” 265 sivua täyttä asiaa holistisella otteella suomeksi. Kirja on neurotieteen, psykologian, psykoanalyysin ja biokemian tutkimuslöydösten yhteenveto. Sille, joka haluaa ymmärtää erityisesti varhaisten tapahtumien ja vuorovaikutuksen merkitystä ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Koskettavaa luettavaa.
Sue Gerhardt: Rakkaus ratkaisee
Daniel Hughes on yhdysvaltalainen psykologi, joka on kehittänyt DDP (dyadic developmental psychotherapy)-terapiaa. Kävin itse DDP-kurssilla hieman toista vuotta sitten. DDP:lla hoidetaan erityisesti varhaisissa ihmissuhteissa syntyneitä traumoja. (Sijais)vanhemmat ovat mukana hoidossa lapsen kanssa. Tavoitteena on luoda turvallinen ja parantava kiintymyssuhde, terapeuttinen vanhemmuus PLACE-asenteen avulla (Playful, Loving, Accepting, Curious, Empathic).  Hughes on kirjoittanut näihin periaatteisiin nojaavan suomennetun teoksen Kiintymyskeskeinen vanhemmuus – toimivuutta kasvatukseen (2011). Olen lukenut sen hiirenkorville! Palaan tähän kerta toisensa jälkeen ja saan siitä aina jotain uutta irti. Tämä on helppolukuinen ja innostava kirja!
(Ps. Näiden viiden kirjaesittelyn ulkopuolelle jäi Hughesin toinen mestariteos Tie traumasta tervehtymiseen – rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa, mutta etenkin sijais- ja adoptiovanhempien kannattaa tavata sekin kirja läpi).
Daniel Hughes: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus
Zeynep Biringen on myös yhdysvaltalainen psykologi ja professori, joka on elämäntyönään tutkinut lapsi-vanhempisuhteen aspekteja. Hänen työstään on kummunnut vuorovaikutuksen teoria ja vuorovaikutuksen havainnointimenetelmä nimeltä Emotionaalinen saatavillaolo (Emotional Availability). Biringen kävi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2008, jolloin olin hänen Emotional availability-kouluksessaan. Biringenin kirja Raising a secure child – creating an emotional connection between you and your child (2004) kuvailee tieteellisesti vuorovaikutuksen osa-alueita, joista tunnetason yhteys muodostuu. Kirjassa tuodaan silti jokaiseen asiaan käytännön kulma, sekä harjoituksia ja vinkkejä vanhemmille. Tämä on hyvä! Pieni juonipaljastus: Biringenin 1. neuvo on “Play with your child”. Se on hänen mukaansa yksi parhaista tavoista, joilla tunnetason yhteys voidaan saavuttaa. Kun suhteessa on kuormitusta, huomataan yleensä yhteisen leikin vähentyneen.
Tätäkin kirjaa olen lukenut runsaasti, kuten sen kärsineestä ulkomuodosta ehkä huomaa 😉
Zeynep Biringen: Raising a secure child
Sellainen oli katsaus kirjahyllyyni. Olipas mukavaa porista itselle hyvin mieluisista jutuista, ehkäpä innostun vielä postaamaan hyvät kirjat – osa 2!
Mikä psykologian alan kirja on tehnyt Sinuun vaikutuksen?

2 thoughts on “Kirjasuosituksia vanhemmuuden tueksi

  1. Laitoin heti lukulistalle nuo suomenkieliset kun englanti vähän tökkii. Itse olen tähän mennessä vaikuttunut eniten Thomas Gordonin Toimivasta perheestä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *