Jälleen yksi kiireinen syksyinen viikko alkaa olla paketissa. Tykkään siitä, että on monta päällekkäistä prosessia käynnissä ja pieni kiireen tuntu, mutta ovat ne viikonloputkin mieluisia! Minua odottaa huomenna pieni syyslomanen, kun lähden päiväksi Tallinnan kahviloihin istuskelemaan. Ehkä shoppailen myös uudet villasukat itselleni. Ihanaa!
Tällä viikolla:
Kirjoittelin perhetyön prosessikoulutukseen luentoja Autismisäätiöllä. Söin herkullisen Factoryn salaatin työn lomassa. Flown hetkellä en malta tauotella.
Huomasin tehneeni kalenteriini kahdelle päivälle tuplabuukkauksia ja lähettelin tukka pystyssä kasan sähköposteja tilannetta korjatakseni. Vaikka yritän pitää kiinni kaikista langoista ja pääsääntöisesti onnistunkin siinä, niin ajoittain sählään ihan huolella.
Annoin jouluaiheisen haastattelun! Se ilmestyy marraskuussa.
Kirjoittelin kolumnia ja kärsin inspiraation puutteesta. Junnasin paikoillaan, enkä saanut valmista.
Kävin työnohjaamassa Lahdessa ja Helsingissä, ja vastaanotin asiakkaita Diacor Flamingossa.
Piipahdin Aito Median toimistolla palaverissa ja ihanalla aamupalalla. Tuottaja Jutta Tuomaala hemmotteli minua vuohenjuusto-bagelilla, banaanimustikka-smoothiella ja Cafe Lattella. Nams!
Edustin I love me-messuilla Diacorin pisteellä ja annoin ilmaisia konsultaatioita. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Pyörähdin itsekin messuilla pikaisesti (ja törsäsin vähän uusiin meikkisiveltimiin).
Mukavaa viikonloppua ja syysloman jatkoa!
SaveSave