Voihan hurja! Tähän hetkeen on kuljettu pitkä ja onnellinen matka. Melkein epätodellinen sellainen!

Kun heti vuodenvaihteen jälkeen sain puhelun ja pyynnön osallistua koekuvauksiin, olin jännittynyt ja odottavainen, mutta en uskaltanut uskoa siihen, että tämmöinen once in a lifetime -projekti oikeasti toteutuisi. Maaliskuussa sain vahvistuksen siitä, että minut on valittu ja huhtikuun lopulla oli ensimmäinen kuvauspäiväni: Jennan ja Vilin tapaaminen Ylöjärvellä. Sillä hetkellä ohjelman valmistumisen ja syksyn ajattelu tuntui hyvin kaukaiselta.
Kaikki oli uutta. Tiimi, työtavat ja ennenkaikkea odotukset minua kohtaan.
Jennan ja Vilin kanssa tehty työ tuntui kuitenkin luonnolliselta ja ehkä saatoin jopa olla heille vähän avuksi.


Asiantuntijahaastattelua tapaamisen jälkeen arastelin eniten. Se kuvattiin puistossa, jossa oli hyvin vähän ihmisiä, mutta silti itselläni oli kiusallinen olo. Tuntui, että takeltelin ja tankeroin sanoissa. Näihin haastatteluihin olen sittemmin tottunut ja myöhemmin ihmisvilinässä Ruoholahdessakin selittelin kameralle ummet ja lammet ihan rauhallisena (joskin aina vähän omasta mielestä sanoja haeskellen ja paikoitellen hajanaisesti).



Jenna ja Vili ovat suloisia, rohkeita ja elämänmyönteisiä nuoria. He ovat osoittaneet hyvin vastuullista vanhemmuutta ja sitoutuneet lapseensa voimakkaasti. Vaikka heidän parisuhteensa ei enää jatku, niin yhteinen vanhemmuus ohjaa heidät kuitenkin vuosikausiksi yhteistyöhön. Opin heiltä heittäytymistä hetkeen ja luottavaista asennetta siihen, että elämä kyllä kantaa.

Jennalta sain tuoreen kuvan hurmaavasta Wäinöstä, nyt 4kk:

Jaksoon liittyvän kolumnini voit lukea Vauva-lehden netissä täällä. Jos tykkäät siitä, laita jakoon!
Ensi viikolla seurataan sitten sympaattista Katria, jolla on takanaan rankka esikoisen synnytys. Katri on päättänyt perustaa perheen yksin ilman puolisoa. Katsotaan, miten käy.
Jokainen perhe on tullut omalla tavallaan lähelle ja pysynyt mielessäni. Olen tosi onnellinen heidän kaikkien puolesta siitä muistosta, jonka tämä ohjelma heidän ainutlaatuisesta odotusajastaan heille jättää. <3
