Toisten kesänvietto voi näyttää upealle vaikkapa somea selaillessa: helteisiä lomakuvia, herkkuja, hupailuja. Jatkuvasti moni kuitenkin kärsii epätoivosta, surusta, ahdistuksesta, hukassa olemisen tunteesta. Valitettavasti viime viikkoina otsikoihin on jälleen noussut nuorten itsetuhoisuus, joka on surullistakin surullisempi haaste maassamme. Tähän liittyen Helsingin Sanomien toimittaja jutteli kanssani, ja kirjoitti haastattelusta artikkelin 22.7.25, jonka voi lukea lehdessä sähköisenä TÄÄLLÄ (maksumuuri). Kopioin jutun myös tähän alle luettavaksenne.

Haluaisin vielä mainita muutamasta asiasta, jotka eivät päätyneet haastattelusta tekstiin, mutta joista keskustelimme. En jättäisi avoimesti itsetuhoista nuorta yksin. Hän tarvitsee silloin valvontaa ja vierihoitoa. Keskeistä on jonkinlainen yhteyden rakentaminen ja rakentuminen. Sen kautta voi alkaa kokea, että elämässä on merkitystä. Toiset ihmiset ja ihmissuhteet ovat aivan välttämätön osa toivon löytymistä. Koronavuosissa eristetyt varhaisnuoret ovat kokeneet menetyksiä ja heidän kehitystehtävänsä ikätovereihin liittymisessä on ollut tavallista vaikeampaa. Ehkä senkin vuoksi moni nuori on tällä hetkellä niin rajujen vaikeiden tunteiden vallassa.

Nuoret ovat tunnetusti impulsiivisia – heidän aivojensa kehitys on vielä pitkään kesken. Siksi itsetuhoisuus on niin vaarallista erityisesti tässä ikäryhmässä ja siksi nuorten mielenterveyshaasteeseen yhteiskunnallisesti tarttuminen olisi niin akuutin tarpeellista.

Synkät, itsetuhoiset ajatukset ovat harvemmin näkymättömissä ihmisen käytöksessä, kertoo psykologi ja psykoterapeutti Leea Stenvall.

Vanhemman tai muiden läheisten voi kuitenkin olla vaikea päästä luotaamaan teini-ikäisen henkisten muurien taakse. On Stenvallin mukaan myös ihan normaalia, että herkässä iässä oleva nuori esimerkiksi viettää paljon aikaa omassa huoneessaan tai kommunikoi niukanlaisesti vanhemmilleen.

”Teini-ikäiset haluavat irti vanhemmista ja liittyä ikätovereihin, ja se on ihan kehityksellinen tehtävä. Sen takia monet teini-ikäiset ovat aggressiivisia vanhempiaan kohtaan eivätkä halua näille avautua”, Stenvall sanoo.

Nuoren vetäytyvääkin käytöstä kannattaa Stenvallin mukaan pyrkiä ”sietämään”.

Hän kertoo, että tärkeää on myös ilmaista kiinnostusta nuoren mielenmaiseman myllerryksiin. Siihen, mitä tämä ajattelee ja tuntee.

Itsemurhaa suunnitteleva ihminen kokee olevansa umpikujassa ja toivonsa menettäneenä. Tämä myös Stenvallin mukaan yleensä näkyy kyseisen henkilön käytöksessä ja tunneilmaisussa.

”Harvoinhan se on niin, että silloin pystyy enää ottamaan ihan normaalisti osaa perheen aktiviteetteihin.”

Silloin nuoren vetäytyminen omiin oloihinsa saattaa syventyä. Myös ärtyneisyys ja masentuneisuus voivat lisääntyä, Stenvall listaa.

Mieli ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö, psykoterapeutti Marena Kukkonen nosti HS:n haastattelussa aiemmin esiin, että itsetuhoisuuden merkkejä voivat olla myös esimerkiksi muutos unen määrässä ja omien tavaroiden lahjoittelu pois.

Samalla päihteiden käyttö monesti lisääntyy. Itsetuhoinen ihminen voi hakeutua tarkoituksellisesti vaaraan, jossa on todennäköistä joutua hengenvaaralliseen onnettomuuteen.

Varoitusmerkki voi Leea Stenvallin mukaan olla sekin, jos nuori yllättäen luopuu itselleen tärkeästä harrastuksesta tai aatteesta.

”Jos vaikka intohimoisesta eläinten oikeuksien puolustajasta tai intohimoisesta eettisestä ajattelijasta tuleekin yhtäkkiä ”hällä väliä millään” -tyyppinen”, Stenvall kertoo.

Stenvall muistuttaa, että on kuitenkin hyvin yksilöllistä, milloin on mikäkin muutos viittaa johonkin vakavampaan kuin tavallisiin teini-iän kuohuihin.

Olipa muutoksen taustalla mitä hyvänsä, vanhempien olisi Stenvallin mukaan hyvä puhua asiasta nuoren kanssa matalalla kynnyksellä.

”Täytyy tuntea se oma nuori ja huomata, jos hän on jollain tavalla muuttunut – ja kiinnostua siitä.”

Jos vaikkapa masentuneelta vaikuttava nuori alkaa vielä puhua synkkiä asioita tai julkaista itsetuhoisuudella flirttailevaa sisältöä sosiaalisessa mediassa, asia on Stenvallin mukaan syytä ottaa puheeksi kiertelemättä.

Silloin vanhempi voi Stenvallin mukaan huomata yhden hälytysmerkin myös itsestään: omatkin tunteet ovat nuoren seurassa erilaisia kuin ennen.

Kyse on vastatunteista, ja myös niitä Stenvall kannustaa kuuntelemaan herkällä korvalla.

”Nuorelle voi sanoa, että minussa on herännyt tällainen epävarma ja outo huoli. Mistäköhän se kertoo, että minulla on tällainen olo?”

Ja jos vaikuttaa siltä, että ihminen hautoo mahdollisesti itsemurhaa, epäily kannattaa Stenvallin mukaan ottaa puheeksi suorin sanoin.

”Tätä on tutkittu paljon ja tiedämme, että itsemurhasta kysyminen tai itsetuhoisista ajatuksista kysyminen ei lisää itsemurha-alttiutta.”

Puhe on askel kohti ulkopuolista apua, jos sellaiselle on tarvetta. Se on nuorelle merkki siitä, että tämä ei ole synkkien ajatustensa kanssa yksin. Hänestä ollaan kiinnostuneita ja häntä kuunnellaan.

Stenvall peräänkuuluttaa yhteisöllisyyden lisäämistä ylipäätään. Silloin vanhemmatkaan eivät jäisi yksin huolestuttavan tilanteen keskelle.

”Aika, jota elämme, on yksilökeskeistä. Tähän tarvitaan muitakin kuin vanhempia – koko yhteisöä ja yhteiskuntaa tarvitaan hereille. Meidän aikuisten pitää kiinnostua kaikista nuorista”, Stenvall vetoaa.

Kaikkien on Stenvallin mukaan hyvä muistaa, että tunteet ovat luonteeltaan muuttuvia. Mikään tunne on tuskin ikuinen.

Jos yhtenä hetkenä on vaikeaa, voi jonkin ajan päästä kuitenkin olla onnellinen.

”Kuolema on puolestaan peruuttamatonta”, Stenvall sanoo.

Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää suomeksi vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111. Netissä keskusteluapua tarjoavat myös Mieli kriisichat, Mieli tukisuhde ja nuorten Sekasin-chat. Joka päivä kello 9–22 päivystää 7–15-vuotiaille tarkoitettu Apuu-chat osoitteessa apuu.fi. Myös lasten vanhemmille on tarjolla keskusteluapua osoitteessa vanhemmuudenapuu.fi,jossa on kesällä päivystys arkisin 17-22.