Toisenlaiset äidit: kaksosten äiti Niina

Katsoitteko Niinan Toisenlaiset äidit– jakson kaksosten odotuksesta? Olipa valtavan kiinnostavaa saada tälle kaudelle yksi monikkoperhe mukaan.
Lennähdin Niinaa tapaamaan Ouluun aamuvarhaisella. Hänellä oli paljon asioita mielessään ja tuore ero, mutta siitä huolimatta hän suhtautui yllättävän tyynesti tulevaan. Rohkea ja vahva nainen!

Kevätsää Oulussa: märkää ja harmaata.
Sosiaalinen tuki on yksi kaikkein tärkeimmistä vanhemmuutta kannattelevista asioista. Se on sekä konkreettista ohjaamista ja tekemistä, että emotionaalista tukemista; turvallisuuden luomista, kuuntelua, kannattelua ja empatiaa. Vanhemman jaksamisen, mielenterveyden ja pystyvyyden tunteen tukeminen on ensisijaisen tärkeää. Erityisen hyödyllistä on myös vanhemman ja lapsen välistä myönteistä vuorovaikutusta vahvistava työote.
Niinan kohdalla kysymysmerkkejä tulevaisuuden suhteen lisäsi hänen raskausaikanaan kokemansa ero lasten isästä. Tästä aiheesta kirjoitin myös viikon vauva.fi-kolumnini. Niinan synnytyshetki sai kuitenkin lasten isän aktivoitumaan ja pojilla on nyt oma isä elämässään, upeaa!

Raskaus on aina käännekohta elämässä ja sitä isommin, mitä enemmän perheenlisäystä on tulossa.  Suunnittelematon raskaus ja mielessä oleva voimakas ristiriitaisuus, omat lapsuuden negatiiviset hoivakokemukset, sekä kielteiset mielikuvat vanhemmuudesta ja vauvasta ovat tekijöitä, jotka ovat omiaan lisäämään raskausajan haasteellisuutta. Ne saattavat hidastaa tunnesuhteen luomista vauvaan. Tarvitaan siis jo raskausaikana vauvaan suuntautuvaa uteliaisuutta ja tutustumista, ihmettelyä sekä pohdintaa.

Kuvausten jälkeen säntäsin kiireenvilkkaa lentokentälle, mutta lento kuulutettiin myöhästyneeksi, aina vain enemmän ja enemmän. Lopulta tuli kuulutus, että lento on kokonaan peruttu huonon näkyvyyden vuoksi. Terminaalissa olisi pitänyt odotella viisi tuntia korvaavaa lentoa, joka lähtisi vasta klo 21.30, mikäli näkyvyys siihen mennessä paranisi riittävästi. Oli siis iso riski joutua jäämään Ouluun yöksi. Punnitsin pikaisesti vaihtoehtojani.
En ole kummoinenkaan riskinottaja, joten päätin lähteä junalla kotiin etelään. Soitin uutisen Salla-tuottajalle, joka oitis hommasi minulle junalipun.  Tässä työssä taustalla oleva tiimi on todella kannatellut ja pitänyt huolta minusta! Siirryin rautatieasemalle ja astuin kuuden junaan. Onneksi oli kännykän laturi ja kuulokkeet mukana. Spotify tuli tarpeeseen. Kotona olin vasta seuraavan vuorokauden puolella, joten tälle kuvausreissulle kertyi pituutta noin 20 tuntia! Oli kuitenkin ihana päästä kotiin nukkumaan.
Junalla kotiin.
Toisella käynnillä valitsin kulkuneuvoksi mennen tullen junan, koska Oulun lentokenttä oli remontissa. Olisi pitänyt lentää Kemiin ja tulla sieltä bussilla perille. Ei kiitos. Tykkään matkustaa junalla. Menomatkalla veturiin tuli kuitenkin tekninen vika ja se oli myöhässä tunnin. Paluujunaan juoksin ja ehdin aivan täpärästi kyytiin. Pientä jännitystä näissä matkoissa siis piisasi…
Matkahaasteet katosivat mielestä, kun kohtasin perillä nämä Niinan ja Jonin mussukat, kuvaushetkellä 2200g ja 2300g!
Herra A
Herra B
Niinan kylttiin oli vaihtunut teksti… <3

Ville kuvaa.

Vauvaonni siellä Oulussa vaikutti melko täydelliseltä. Moni asia Niinan elämässä oli loksahdellut paikoilleen, ja hän oli myös saanut tukiverkkoa ympärilleen. Olin tosi iloinen!

Sylillinen onnea!
Sanoin Niinalle ekan kerran tavatessamme: ”Tuplaonnittelut!” Valmiiksi leikattua jaksoa katsoessani huomasin, että myös toisella kerralla olin sanonut samat sanat: ”Tuplaonnittelut!” Vähän kyllä nauratti, että toistin niin itseäni. Mutta onneahan hän perheineen jatkossakin paljon tarvitsee. Siispä vielä kerran: Tuplaonnittelut Niina! <3
Katso jakso Ruudussa TÄÄLLÄ!

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *