Yle on julkaissut Areenassa kivan podcast-sarjan alakoululaisille lapsille: Yhden hengen huone. Kyseessä on sopivan jännittävä kummitustarinoiden kokoelma, jota voi kuunnella yhdessä aikuisen kanssa. Käsikirjoittaja Ida Grönlund sai idean omista peloistaan, ja ajatteli, että olisi hienoa tehdä podcast-sarja, joka käsittelee pelkoja ja voisi auttaa lapsia ja vanhempia käsittelemään aihetta turvallisesti ja rakentavasti.

Sarjaan liittyen annoin Ylelle haastattelun, jossa kerron, miten kummitusjutut voivat vaikuttaa lapsiin, ja mitä haittaa tai hyötyä niistä voisi olla. Haastis löytyy alkuperäisenä TÄÄLLÄ, tai voit lukea sen tästä alta:

Moni muistaa lapsuudestaan hetket, kun on kuullut ensimmäiset kummitustarinat. Usein ne on kerrottu vähän salaa vanhemmilta, yökylässä, kesäleirillä tai vaikka koulussa välitunnilla. 

Kummitustarinat ovat saattaneet jäädä mieleen pitkäksi aikaa ja voineet pelottaa, kun on jäänyt yksin. Toisaalta on ollut mahtavaa, kun on voinut kertoa hyvän kummitustarinan eteenpäin ja saanut jakaa pelon tunteen muiden kanssa. Mutta missä iässä lapselle voi alkaa kertoa kummitustarinoita ja miten niitä voi käsitellä lapsen kanssa?

Psykologi Leea Mattila ei suosittele, että alle viisivuotiaalle lapselle kerrottaisi kovin pelottavia kummitustarinoita missään muodossa.

”Koska lapset alkavat erottaa sisäisen kuvitelman ulkoisesta todellisuudesta tukevammin noin viisivuotiaasta ylöspäin,” Mattila kertoo ja jatkaa: ”Monissa pienille lapsille suunnatuissa kirjoissa on kuitenkin myös säyseitä tai toisinaan jopa lempeitä kummitushahmoja edustamassa pelkoa, ja ne voivat olla lasta kiehtovia ja kiinnostavia sekä sopivasti jännittäviä. Sellaisten tarjoaminen aikuisen kanssa on ihan ok – lapsen reaktioita seuraillen ja säädellen”.

”Toiset lapset ovat temperamentiltaan herkästi ahdistuvia ja turvahakuisia, toiset nauttivat enemmän pienestä jännityksen tunteesta,” Mattila sanoo.

”Toisaalta stressin tai voimakkaiden tunteiden kokeminen saattaa helposti horjuttaa tätä kykyä – jolloin pelot voivat ottaa vallan vielä ihan isoillakin lapsilla. Niinhän käy ihan useille meille aikuisillekin, jos katsomme kovin pelottavia elokuvia,” Mattila jatkaa.

Mikä avuksi, jos lapsi on kuullut liian jännittävän kummitustarinan ja ahdistunut siitä?

”Vanhemman tulisi ottaa lapsen pelko tosissaan, eikä pyrkiä suhtautumaan siihen vähättelemällä ja kieltämällä. Lapsen pelko rauhoittuu vasta sillä, että aikuinen antaa lapsen pelon olla totta. Lapsen oloa voi pyrkiä helpottamaan tarjoamalla läheisyyttä, turvallisia tavallisen arjen rutiineja ja juttelemalla lapsen kanssa. Myös leikkiminen voi auttaa purkamaan hankalia oloja. Pelottavaa hahmoa voi pyrkiä yhdessä kuvittelemaan vähemmän pelottavaksi, esim. miltä se näyttäisi, jos sille puettaisiin balettihame tai vauvan potkupuku ja laitettaisiin vaunuihin tutti suuhun?”, psykologi Leea Mattila ohjeistaa.

Usein lapsen on myös tärkeää saada rauhoittua jälkikäteen.

”Kannattaa tarkistaa lapselta, miltä hänestä tuntuu ja olla tarkkana, että saa kiinni aidosti. Pärjäävyyttä ei tulisi korostaa tai naureskella, ettei tämä oikeasti ollut pelottavaa. Sisäisen ja ulkoisen reunamia voi sanoittaa: Kummituksia ei oikeasti ole olemassa, mutta asiaa saattaa silti pelätä. Mietitäänkö yhdessä, mikä auttaisi siihen? Luetaanko vaikka tähän perään vielä se sinun lempisatu?,” Mattila kertoo.

Kummitustarinat kiinnostavat etenkin alakouluikäisiä

Lapsen mielen kehitys etenee vaiheittain, ja erilaiset tarinat – myös kummitustarinat – voivat tarjota paljon materiaalia sen tueksi.

”Kun lapsi kasvaa, hän alkaa pohtia, onko jokin olemassa, jos sitä ei voi nähdä? Mikä on hyvän ja pahan suhde? Näiden ja muiden kysymysten käsittelemisessä kummitusjutut voivat tarjota paljon materiaalia ja herättävät kiinnostusta”, Leea Mattila sanoo ja jatkaa: ”Kummitustarinat ovat tyypillisesti pienten alakouluikäisten mieleen – joskaan eivät aivan kaikkien mieleen missään ikävaiheessa. Kummitustarinaa kertova saattaa nauttia saadessaan toisessa esiin reaktion. Tarinat voivat luoda tunneyhteyttä kertojan ja kuulijan välille, lujittaa tärkeää jakamisen ja yhteenkuulumisen tunnetta,” Leea Mattila sanoo.

Pitäisikö vanhempien suojella lapsia pelottavilta tarinoilta?

”Olisi tärkeintä vaalia hyvää suhdetta lapsen kanssa – suhdetta, jossa lapsi saa olla tarvitseva ja luottaa, että jos vaikeita tunteita tulee, häntä autetaan niissä. Isomman lapsen kanssa kannattaa jutella etukäteen tilanteista, joissa lapsi kohtaa jänniä juttuja, ja miettiä niihin sopivia toimintakeinoja. Kannattaa tukea lapsen uskallusta sanoittaa, jos hän ei halua kuulla tai nähdä jotakin ja että hänellä oikeus puolustaa omia rajojaan, ja hän voi aina kääntyä aikuisen puoleen,” Mattila kertoo.

Voiko kummitusarinoista olla hyötyä lapsen kehitykselle?

Psykologi Leea Mattilan mukaan kummitustarinoiden avulla lapsi voi harjoitella sisäisen mielen ja ulkoisen todellisuuden, sekä hyvän ja pahan yhdistämistä ja suhdetta toisiinsa.

”Lapsi voi jännittävien tarinoiden kautta saada kokea olevansa itse mahtava, kaikkivoipainen, pelkäämätön ja urhoollinen,” Mattila kertoo.

”Lapsen voi olla mukavaa pelätä ennakoidusti ja vähän kerrallaan, ja saada siten harjoitella omien tunteiden säätelemistä. Sadut ja tarinat auttavat käsittelemään pelkoja – voi tutkia asiaa, mutta pysyä ikään kuin ”turvallisella puolella,” Mattila jatkaa.

”Ylipäätänsä monipuoliset tarinat tukevat lapsen mielikuvitusta ja kuvittelua. Ja ovat myös tärkeitä tunnetaitoja – toiseen eläytyminen, toisen tarkoitusperien ja mielen pohtiminen, kun edellyttää aina kykyä kuvitella ja arvuutella”, Mattila painottaa.

Koululaisille suunnattu, kummitusjuttuja sisältävä Yhden Hengen huone Areenassa 15.3.2024 alkaen.