Tässä elokuussa tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun aloitin psykologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa v. 1997. Keski-iän luoma harha kenties, mutta se ei kyllä tunnu yhtään niin kaukaiselta.
Psykan opinnot olivat lukiolaiselle Leealle suuri haave. Minua kiehtoi kovasti ihmisten käyttäytymisen ymmärtäminen. Olen tosi sinnikäs tyyppi, joten panostin pääsykokeisiin lukemalla kirjoitusten jälkeen vuoden – kyllä, ihan oikeasti vuoden! Kävin osa-aikaisesti töissä ja kaiken liikenevän ajan istuin lukien Lahden kirjastossa sekä avoimen yliopiston kursseja suorittaen. Tilastomatematiikkaa varten otin yksityistunteja.
Pääsykokeissa hakijoita taisi olla yli 500. Vuoden ahkeruuteni palkittiin ja sain pääsykokeesta pisteitä 58/60, joten pääsin heittämällä kakkosvaiheeseen, eli soveltuvuuskokeeseen, jonne kutsuttiin 100 parasta hakijaa. Näistä puolet eli 50 saivat opiskelupaikan.
Soveltuvuuskoe kesti koko päivän. Siinä oli erilaisia ryhmätehtäviä, haastatteluita sekä psykologisia testejä. Olin motivoitunut ja luotin itseeni. Eräänä heinäkuun päivänä postilaatikosta putosi sitten paksu kirje, josta arvasin heti tuloksen. Minusta tulisi isona psykologi!
Opiskeluiden myöhemmässä vaiheessa saimme soveltuvuuskokeiden materiaalin itsellemme. Olen säästänyt sen. Itsestä kertovan aineen olen aloittanut näin: ”Kuka minä oikein olen? Luulen tietäväni vastauksen 21-vuotisen tutkiskeluni jälkeen”. Ihanan naiivia ja omnipotenttia! Aineen loppu on kuitenkin itse asiassa kuitenkin yllättävän monipuolista analyysia nyt arvioituna ja tunnistan siitä liikuttavalla tavalla itseni. Ilmankos sain paikan, hehhhee!
Otin opinnot hyvin tosissaan ja hoidin kursseja ja tenttejä ahkerasti. Mieletön keskittymiskyky ja draivi tuohon aikaan. Olin ollut vaihto-oppilaana Jenkeissä vuoden ja hyvä englanninkielentaitoni oli avuksi. Kehitimme kurssikavereiden kanssa kaikenlaisia tekniikoita tentteihin lukua varten. Tein referaatteja kirjoista. Apua, miten intohimoisen aikaansaava silloin olin.
Tätä kirjoittaessani muistoja aivan tulvii ajatuksiini. Mieleen on jäänyt mm. yksittäinen ”Hypnoosin perusteet” -kurssi, kriisipsykologian harjoitukset, kehityspsykologian esseet ja eräs kvalitatiivisen tutkimuksen opinnäytetyö otsikolla ”Krapula kokemuksena” (virnistys!). Ammattikäytännön kurssit laudatur-vaiheessa olivat ihan parhaita. Rorschach-musteläiskien analyysia opetellessa pääsi jo teorioista käytännön tasolle.
Sivuaineina suoritin tilastotieteen approbaturin ja erityispedagogiikan cum lauden. Lisäksi minulla oli sirpaleisia opintoja naistutkimuksesta, kriminologiasta, perheopinnoista, kielistä ja filosofiasta. Jälkikäteen on vaikeaa tajuta, että todella selvisin tilastotieteessä noinkin pitkälle… Muistan ensimmäiseltä syksyltä myöskin filosofian ”Tieteellisen toiminnan perusteet”-kurssin, joka oli itkettävää hepreaa ja tuskaa.
Opiskelijaelämä jätti jälkeensä aivan huippuja muistoja ja toi minulle edelleen voimissaan olevia ihmissuhteita ja verkostoa. Rakkaiden Kaisan, Ellun, Katjan ja Caritan kanssa asuimme lähekkäin ja analysoimme kaikkea loputtomiin. Kauppakadun Appron, Goom-risteilyn ja muut perinteiset opiskelijariennot ja ainejärjestö Stimuluksen tapahtumat kolusin tietysti läpi. Täysin ainutlaatuinen, uniikki ja villi ajanjakso elämässäni. Ihanaa, että sen sai kokea! Ilokiven opiskelijalounasravintolassa tiirailtiin aina liikuntatieteellisen poikia. Iltaisin tein töitä Sokoksen kahvilassa saadakseni ostaa makaronia ja tonnikalaa Keltinmäen Salesta. Opintolainat käytin Interraillilla yhden kesän Eurooppaa ristiin rastiin läpi reissaten. Ah, nuoruus ja nostalgia!!
Jyväskylä oli aivan ihana kaupunki. Kuljin kaikkialle aina fillarilla. Sohwi, Yliopiston kirjasto, Köhniön uimaranta, Harju ja Lutakon konsertit <3
Hurahdin vähän tutkimukseen ja pestauduin töihin psykologian laitoksen psykofysiologian laboratorioon professori Ahosen ja dosentti Kaartisen ”State regulation and Executive Control in Developmental Disorders”-projektiin. Se oli silloinen huippututkimusyksikön osa ja oli verratonta päästä sinne puurtamaan ja akateemista ilmaa hengittämään. Projektissa tarkasteltiin erilaisten oppimisvaikeuksien, tarkkaavaisuuden ongelmien ja käyttäytymishäiriöiden sekä lukemisongelmien taustalla vaikuttavia kognitiivisia, behavioraalisia ja psykofysiologisia tekijöitä. Tehtävinäni oli testata koehenkilöitä ja mm. mitata heiltä aivosähkökäyrää, olla kokeenjohtajana, uusien opiskelijoiden projektiin perehdyttäjänä ja Neuropsykologia 1 -kurssin harjoitusten vetäjänä. Labrassa oli kivaa porukkaa töissä ja vuodet kuluivat aivan siivillä. Terkkuja vaan Tapsa, Mikko, Anne, Tiina, Elina, Kati ja Pauliina, ja tietysti iki-ihanat Kaartisen Jukka ja Ruusuvirran Timo, jos luette tätä!
Lyhyt urani tiedenaisena huipentui Pauliinan kanssa v. 2000 kirjoittamaamme kunnianhimoiseen, englanninkieliseen, artikkelimuotoiseen pro graduun ”Event related brain potential (ERP) correlates of activation and effort in state regulation among childen with attentional deficits”, jonka arvosanaksi tuli eximia. Ihan uskomatonta tekstiä… Nyt kun katson, en tuosta enää ymmärrä oikein mitään! Graduseminaarit taidettiin kyllä pitää välillä rennosti hotelli Alban terassilla Mattilanniemessä. Vakavaa kepeällä otteella.
Gradun valmistuttua muutin välittömästi Jyväskylästä Espooseen mieheni luo ja suuntauduin täysin kliinisen psykologin hommiin. Labravuodet ja tieteenteko olivat takanapäin – halusin ehdottomasti asiakastyöhön ja pääsinkin heti Kirkkonummen lastenpsykiatrian poliklinikalle vakivirkaan.
Olen tämän ennenkin kertonut, mutta aika kohottavaa oli kuulla, että Jyväskylän yliopiston psykologian luennolla oli siteerattu minua viime keväänä 2017. Jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen 😉 Kuluvana syksynä olemme kokoontumassa vuosikurssini kanssa Jyväskylään alumni-juhliin. Kukaan ei tietysti ole yhtään vanhentunut ja everything feels like yesterday…
Sattumoisin juuri tässä kuussa on minulla myös toinen pyöreiden vuosien anniversary: yrittäjyyttäni on kestänyt tasan 10 vuotta!
Vuonna 2007 energinen ystäväni, työkaverini Jorvin Pienten lasten päiväkeskuksesta ja Theraplay-kollegani Hanna Lampi soitti ja houkutteli mukaan lähtemään hänen työparikseen tekemään yksityisesti Theraplay-hoitoja. En tarvinnut muistaakseni toista kehotusta, kun olin jo maistraatissa täyttelemässä toiminimen perustamispapereita. Seuraavat pari vuotta olivat tosi mukavia, kun Hannan kanssa vietimme aina maanantait Ruusulankadulla Helsingissä yksityisesti Theraplay-terapioita tehden. Maksusitoumukset tulivat mm. lastensuojelusta ja perheneuvoloista. Loppuviikon olimme sitten molemmat Jorvissa lastenpsykiatrialla töissä. Opettavaisia vuosia.
Vuosien mittaan sivutoiminen yrittäjyys kulki jatkuvasti 80% :n palkkatyön ohessa. Vuonna 2014 privatöitä alkoi kertyä vähitellen yhä enemmän ja kun sain lapun käteeni työnantajani yt-neuvotteluissa 2016, oli helpohkoa ja luonnollista jättäytyä lopulta kokonaan päätoimiseksi ammatinharjoittajaksi.
Nyt mennään toistaiseksi näin, nöyrällä asenteella.
Urani varrella on ollut monta monituista mieleen jäänyttä kohtaamista ja aivan huikeita tilanteita ja tunnepitoisia kokemuksia. Kiitokset kuuluvat ennen kaikkea asiakkailleni, joiden kanssa hyvät tulokset syntyvät aina yhteistyöstä! Sparrausta on sadellut myös sidosryhmiltäni ja koko mahtavalta ammatilliselta verkostoltani, mistä olen myös äärettömän onnellinen, kiitollinen ja liikuttunut. En ole jäänyt ollenkaan yksin, vaikka yksinyrittäjä olenkin.
KIITOS!
Rakastan teitä! Rakastan tätä työtä!
Leea
SaveSave
