HS tarttui kiinnostavaan juttuaiheeseen viime vuoden puolella; vanhempien yleiseltä vaikuttavaan tunteeseen siitä, että joku omista lapsista tuntuu toista läheisemmältä. Tämä haastatteluni jäi silloin minulta postaamatta tänne blogin puolelle, mutta nyt vihdoinkin jaan sen teille. Toivottavasti tästä on apua, hyötyä ja lohtua tämän herkästi syyllisyyttä herättävän aiheen parissa kamppaileville lukijoilleni.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu 25.10.22 Helsingin Sanomissa TÄÄLLÄ. Tekstin on kirjoittanut toimittaja Emmi Laukkanen:
Salainen suosikki
Suvi on kokenut yhden lapsen toista läheisemmäksi ja tuntenut siitä syyllisyyttä. Asiantuntijoiden mukaan ilmiö on tavallinen, vaikka siitä ei juuri puhuta. Joissain tilanteissa eriarvoisuuden tunne voi kuitenkin jättää syvät jäljet.
KUN Suvi ehdottaa lapsilleen yhteistä tekemistä, hän saa usein kaksi erilaista vastausta. Kuopus innostuu, esikoista ei huvittaisi.
Suvista tuntuukin välillä siltä, että kuopus on hänelle läheisempi kuin vanhempi lapsi.
Suvin lapset ovat kouluikäisiä ja temperamenteiltaan erilaisia. Suvi kuvailee kuopustaan joustavaksi ja monesta innostuvaksi tyypiksi, joka suhtautuu elämään positiivisesti. Hänen kanssaan asiat sujuvat yleensä mutkattomasti, ja yhteistä tekemistä on helppo keksiä.
”Esikoinen suhtautuu elämään epäilevämmin ja saattaa kiinnostua kovasti yhdestä asiasta, esimerkiksi puhelinpeleistä. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita löytääkseen pitää nähdä enemmän vaivaa.”
Suvi on potenut tunteistaan syyllisyyttä ja häpeää. Hän kertoo puhuneensa ajatuksistaan ennen tätä haastattelua ainoastaan puolisolleen.
”Eniten mietin sitä, välittyykö oloni lapsille, ja pelkään, että jään kiinni siitä. Mitä jos lapsilla on aikuisena keskenään huonot välit minun takiani tai esikoinen kokee, että äiti rakasti toista enemmän kuin häntä?”
Suvin nimi on muutettu lasten yksityisyyden suojaamiseksi.
”Vanhemmilla on tarve olla tasapuolinen, ja siksi tällaiset tunteet ovat vähän tabu.”
SUVI EI OLE tunteineen yksin.
HS kysyi syyskuussa lukijoiden kokemuksia tilanteista, joissa yksi lapsi tuntuu toista läheisemmältä. Kyselyyn vastanneet vanhemmat kertoivat, milloin ja miksi he ovat viihtyneet yhden lapsen kanssa paremmin kuin toisen.
Jotkut pitivät tunteita luonnollisina ja ohimenevinä, jotkut kokivat jatkuvaa riittämättömyyttä tai huonommuutta niiden takia:
”Minulla on kolme lasta ja jokaisen kanssa olen välillä läheisempi kuin toisten. Olen tunnistanut, että läheisyyden kokemus kumpuaa itseni ja lapsen välisestä kiintymyksen osoittamisesta. Jos lapsi on sellaisessa vaiheessa omaa kasvuaan, että on vetäytyvä tai torjuva, se etäännyttää väkisinkin. Kun lapsi taas osoittaa kiintymystään, on helpompi kokea läheisyyttä.” Nainen, 42
”Esikoinen on aina ollut minulle läheisin lapsi. Ymmärrämme toisiamme erinomaisen hyvin. Jo katseesta näkee, mikä vaivaa tai on hyvin. Ehkä se johtuu siitä, että olemme hyvin saman luonteisia. On niin helppoa ymmärtää toista.” Nainen, 52
Psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattilalla on tunteitaan pohtiville vanhemmille lohdullinen viesti: Tunteet tulevat ja menevät, ja on inhimillistä kokea lapset eri tavalla läheisiksi.
”Vanhemmilla on tarve olla tasapuolinen, ja siksi tällaiset tunteet ovat vähän tabu. Niiden kanssa jäädään helposti yksin ja pelätään, että ne ovat isompi asia kuin ovatkaan”, Mattila sanoo.
Jos yksi lapsi ärsyttää enemmän kuin toinen, tunteissa voi kevyemmillään olla kyse omasta väsymyksestä tai harmista, joka ei liity suoraan lapseen. Pitkäkestoisempien tunteiden taustalla voi Mattilan mukaan olla esimerkiksi se, että vanhemman ja lapsen temperamentit eroavat selvästi toisistaan.
Jos lapsi puolestaan muistuttaa itseä rytmiltään ja luonteeltaan, häntä on ehkä helpompi ymmärtää kuin lasta, joka on temperamentiltaan kovin erilainen.
”Jos vanhemman on vaikea hyväksyä itsessään joitakin puolia, ne voivat ärsyttää myös muissa. Esimerkiksi kontrolloivan ja tarkasti asioista huolta pitävän vanhemman voi olla hankala kestää lapsen suurpiirteisyyttä. Hän ei ole ehkä antanut itselleen lupaa olla suurpiirteinen”, Mattila sanoo.
Joskus tunteet voivat viestiä jotain lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta tai sen haasteista.
”Jotkut lapsen ominaisuudet vaativat vanhemmalta enemmän kärsivällisyyttä ja myötätuntoa. Lapsella voi olla esimerkiksi tarkkaavuuden haasteita, ja kun vanhempi ehdottaa hänelle leipomista, hän jaksaa ehkä viisi sekuntia. Toinen lapsi jaksaa vielä koristellakin piparit, jotka on yhdessä tehty.”
SUVI ON ETSINYT syitä tunteisiinsa esimerkiksi lasten temperamenteista ja kiinnostuksenkohteista: Kuopus hakee esikoista enemmän läheisyyttä ja on kiinnostunut samankaltaisista asioista kuin Suvi. Esikoisella puolestaan on ollut haasteita esimerkiksi nukkumisessa ja tunteiden säätelyssä. Aamut ovat välillä hänelle vaikeita.
Suvi on huomannut, että kun esikoisen kanssa on hankalaa, kuopus alkaa käyttäytyä korostetun mutkattomasti.
Tunne lempilapsesta voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä, häpeää, avuttomuutta tai pelkoa.
”Kun toinen lapsi syntyi, tajusin, että olenkin ihan kiva ja hyvä äiti. Hän sai minut tuntemaan itseni onnistuneemmaksi, vaikka ihan samalla tavalla kumpaakin kasvatamme”, Suvi sanoo.
Hän on kiinnittänyt tietoisesti huomiota siihen, ettei suosi lapsista kumpaakaan. Hän järjestää säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa molempien kanssa ja pyrkii sanoittamaan ääneen asioita, jotka heissä ovat erityisiä.
Erityisen tarkka Suvi on siitä, ettei hän koskaan vertaa lapsia toisiinsa heidän kuullensa.
”En koskaan sano, että katso nyt, kun tuo toinenkin niin hienosti pukee ja lähtee. Yritän tuoda kummankin vahvuuksia esiin. Rakkautta on kumpaakin kohtaan yhtä paljon mutta se on erilaista.”
Omien ajatusten käsittelyssä on auttanut puolison kanssa jutteleminen ja sen ymmärtäminen, että tunteet ovat vain tunteita. Ystäville hän ei ole aiheesta puhunut.
”Ei tämä oikein ole kahvipöytäkeskustelunaihe. Yleinen ajatus on se, että kaikki lapset ovat yhtä ihania ja rakkaita, ja ovathan he. On kuitenkin tervettä myös uskaltaa puhua siitä, että vanhemmuus ei ole aina kivaa ja helppoa.”
TUNNE LEMPILAPSESTA voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä, häpeää, avuttomuutta tai pelkoa siitä, mitä tunteista seuraa, Leea Mattila sanoo.
Yksi HS:n kyselyn vastaajistakin kertoo kokevansa ajatuksistaan ahdistusta:
”Pienemmän lapsen syntymän jälkeen olen ollut enemmän kiinni hänessä. Lapsilla on iso ikäero, joten isompi on jäänyt pienen sisaren varjoon eikä tunnu yhtä ’ihastuttavalta’. Luulen, että se johtuu siitä, että pienempi on vielä niin kiinni minussa ja suloinen. Häneltä ei voi vielä odottaa paljoa ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tilanne huolestuttaa minua ja koen syyllisyyttä ja ahdistusta.” Nainen, 34
Mattilan mukaan omia tunteitaan voi työstää, kunhan on ensin tunnistanut ja hyväksynyt ne. Ystävälle tai ammattilaiselle puhuminen voi auttaa asettamaan omat ajatukset mittakaavaan.
”Hankalia tunteita lähdetään usein välttelemään ja kieltämään, koska niitä on vaikea kestää. Se harvoin auttaa. Tunne saa olla totta, mutta sen käsittely ei kuulu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen”, Mattila sanoo.
Usein jo hankalan tunteen tiedostaminen auttaa ymmärtämään ja säätelemään sitä.
”Kun on tietoinen tunteesta ja käsittelee sitä, ei ala toimia epäreilusti lapsia kohtaan.”
Ulkopuolisuuden tunnetta lapsuudessa kokenut saattaa kokea samankaltaisia tunteita aikuisena.
LAPSEN NÄKÖKULMASTA ajateltuna vanhemman syyllisyys on yleensä terve merkki. Se kertoo siitä, että vanhempi tiedostaa omat tunteensa.
Näin toteaa lastenpsykiatrian erikoislääkäri, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti ja pari- ja perheterapeutti Kaisa Santala.
Hänen mukaansa tunteista ei tarvitse olla huolissaan, jos ne eivät näy lapsille hyljeksintänä tai yhden lapsen aktiivisena suosimisena.
Huolestuttavia ääritilanteita ovat sellaiset, joissa vanhempi nostaa yhden lapsen jalustalle ja heijastaa toiseen kaiken huonon ja ikävän. Santalan mukaan näin toimiva vanhempi ei usein edes huomaa omaa käytöstään.
”Näen työssäni aika paljon sitä, että perheissä on musta lammas. Joku lapsista nähdään pilaajana ja epäonnistujana. Silloin lapsi voi sisäistää sen, miten hänet nähdään, ja alkaa toteuttaa epäonnistujan tarinaa elämässään”, Santala sanoo.
Läpi lapsuuden jatkunut eriarvoisuuden tunne voi jättää syvät jäljet. Leea Mattilan mukaan ulkopuolisuuden tunnetta lapsuudessa kokenut saattaa herkästi kokea samankaltaisia tunteita myös aikuisena.
”Suosikkina oleminenkaan ei ole helppoa. Siinä joutuu aina sisarusten kateuden kohteeksi, ja sekin voi olla sietämätöntä lapselle”, Kaisa Santala sanoo.
Suosimista voi Santalan ja Mattilan mukaan estää kiinnittämällä arjessa huomiota siihen, että jokaiselle lapselle on aikaa, jokaisen asioista ollaan kiinnostuneita ja että jokainen tulee nähdyksi. Se ei välttämättä vaadi mitään sen ihmeellisempää kuin arkista yhdessäoloa, leikkejä tai lautapelejä.
Kun lapset olivat pienempiä, yksi lapsi oli toisia rauhallisempi ja jotenkin järkevämpi. Hassulla tavalla kunnioitin hänen tyyntä viileyttään. Toisaalta hän oli myös kova hassuttelemaan ja rakasti saada minut nauramaan. Joskus mietin, huomasivatko toiset lapset, että yksi tuntui minulle läheisemmältä. Nykyään tilanne on tasoittunut, koska kaikissa lapsissani on omat hyvät ja huonot puolensa, joita rakastan. Nainen, 38
Tyttäreni on enemmän samanlainen kuin minä, meillä on enemmän yhteistä. Toinen lapsi taas vierasti minua enkä saanut oikein kontaktia – murrosiässä hän suhtautui minuun ehkä halveksivasti. Tyttären suhtautuminen minuun oli mukavampaa, meillä oli paljon enemmän yhteistä. Murrosiän mentyä suhde on parantunut. Poika on sivistynyt, muuttunut vastuuntuntoiseksi, ja minä olen kuunnellut häntä enemmän ja suhtautunut häneen kunnioittavasti. Mies, 66
Vaikka vanhempi syyttelisi itseään, lapsi voi kokea saavansa aivan tarpeeksi huomiota, Santala muistuttaa. Tärkeintä on, että jokainen lapsi kokee olevansa rakastettu omana erityisenä itsenään.
”Ei lapsia tarvitse rakastaa samalla tavalla vaan kutakin omanlaisenaan. Se riittää, että yrittää tavoittaa lapsen erityisyyden ja antaa itselleen luvan pitää lapsista eri lailla”, Santala sanoo.
SEKIN ON hyvä huomata, että joskus lapset saattavat syyttää vanhempiaan sisarusten suosimisesta silloinkin, kun syytöksissä ei ole mitään perää.
Sisaruskateus on molempien asiantuntijoiden mukaan hyvin tavallinen ilmiö eikä kerro välttämättä mitään vanhempien käytöksestä.
”Syviä kokemuksia voi olla vaikea sanoittaa. Lapsen kokemus siitä, että häntä ei rakasteta, ei välttämättä tarkoita, että lapsi ei kokisi itseään tärkeäksi. Se voi kertoa esimerkiksi tarpeesta olla enemmän vanhemman lähellä”, Santala sanoo.
Mattilan mukaan huomiosta kilpailu on luonnollinen osa lapsen kasvua. Lapsi voi mitata vanhemman rakkautta hyvin konkreettisilla asioilla, eivätkä vanhemmat välttämättä tajua, kuinka tiukasti lapset jäätelöpalojen paksuutta tarkkailevat.
”Jos vanhempi miettii asiaa ja tulee siihen lopputulemaan, että suosiminen ei ole totta, ei kannata olla huolissaan. Jos taas lapsen huomio siitä, että toinen sai enemmän, osuu vanhemmassa johonkin, se voi olla tärkeä heräte”, Mattila sanoo.
Yhdessä on hyvä miettiä, mitä tunteelle voidaan tehdä.
LAPSEN KOKEMUKSEN vähättelyn tai mitätöinnin sijaan Mattila kannustaakin vanhempia kuulemaan lapsen tunteen ja ottamaan sen todesta. Lapselta voi esimerkiksi kysyä, onko ymmärtänyt hänen tunteensa oikein ja mikä saa hänet tuntemaan niin.
”Usein jo keskustelu riittää rauhoittamaan. Tärkeintä on, että vanhempi ei riennä heti hädissään mitätöimään lapsen tunnetta”, Mattila sanoo.
Yhdessä on hyvä miettiä, mitä tunteelle voidaan tehdä ja mikä lapsen oloa parantaisi. Jos suora tunteiden käsittely on lapselle liian vaikeaa, tunnetaitokirjat, leikit ja piirtäminen voivat olla hyviä apukeinoja.
Vanhemmat ajattelevat usein, että on tärkeää olla tasapuolinen. Joululahjoja pitää olla yhtä monta ja eurolleen samalla määrällä, Mattila pohtii.
”Se ei välttämättä ole toimiva strategia. Ennemmin kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että lapset kokevat olevansa juuri omana itsenään erityisiä ja rakastettuja.”