Toimittaja Janita Virtanen teki Turun Sanomille 25.5.2018 upean jutun tärkeästä aiheesta – Rakkaudettoman lapsuuden vaikutuksista – ja haastatteli minua siihen. Vaikka monesti vain aktiivinen kaltoinkohtelu mielletään traumaattiseksi vuorovaikutukseksi, se ei ole ainoa vahingoittava vuorovaikutuksen muoto. Välittämisen ja tunneyhteyden jatkuva puuttuminen on kehityksellisesti yhtälailla traumatisoivaa.

Kyselin Facebookissani halukkaiden kokemusasiantuntijoiden tariniota, joita löytyikin useita, kiitos yhteistyöstänne! Artikkeliin saakka päätyi kuitenkin vain yksi tarina: Jennin, 35.

Alkuperäinen artikkeli on TÄÄLLÄ; voit lukea sen myös tästä alta.

Rakkautta on tärkeää osoittaa myös sanoilla: ”Tunteiden ilmaisua voi harjoitella läpi elämän”

Osa vanhemmista ei ole koskaan kertonut lapsilleen rakastavansa heitä. Miksi rakkaudesta ääneen kertominen on tärkeää? Entä jos kokemusta rakastetuksi tulemisesta ei ole syntynyt lainkaan?

Joillekin ihmisille rakkauden tunteiden sanoiksi pukeminen on vaikeampaa kuin toisille. Tyypillisesti se kertoo tunne-elämän estyneisyydestä, jolla on juurensa varhaisissa kiintymiskokemuksissa tai traumoissa.
– Ihmisen syvä perustarve on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi ja olla toisen ihmisen mielessä. Sen kuuleminen vakuuttaa lasta siitä, että hänellä on kiintymyksen tuomaa suojaa, kertoo psykologi Leea Mattila.

Vuorovaikutuksessa sanat ovat vain murto-osa viestinnästä. Tunteita voi osoittaa teoilla, kosketuksella, eleillä, ilmeillä, äänenpainoilla ja katseilla. Sanat ovat silti merkityksellisiä, sillä ne ovat työkalu käsitellä tunteita mielensisäisesti.

Lapsen itsetunto vahvistuu hänen kuullessaan, kokiessaan ja ymmärtäessääm olevansa arvokas ja rakastettava. Tunne-elämän kehitys ja sosiaalinen kyvykkyys saavat merkittävää tukea.
– Jos lapseen on hyvä suhde ja lapselle osoittaa runsaasti välittämistä olemalla tunnetasolla läsnä, ei kannata olla huolissaan, vaikka rakastamisen ääneen sanominen ei aina luonnistuisikaan. Pelkät sanat eivät synnytä turvallista kiintymyssuhdetta.

”RAKKAUDETTOMUUDEN KOKEMUS VOI VAIKUTTAA TUNNESÄÄTELYKYKYYN JA JOPA PERSOONALLISUUDEN KEHITYKSEEN.”

Psykoterapiassa käy Mattilan mukaan paljon ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet itseään rakastetuiksi. Heillä ei ole esimerkiksi välttämättä lainkaan muistoja siitä, että olisivat lapsena päässeet vanhempiensa syliin.
– Rakkaudettomuuden kokemus voi vaikuttaa tunnesäätelykykyyn ja jopa persoonallisuuden kehitykseen. Myöhemmin elämässä seuraukset näkyvät ihmissuhteissa ja yleisessä elämänhallinnassa – tätä voi olla esimerkiksi hyväksynnän hakeminen ja lunastaminen hinnalla millä hyvänsä, Mattila huomauttaa.

Tunteiden välttelyä oppinut lapsi tekee niin usein myös aikuisena. Ihmissuhteet saattavat jäädä pinnallisiksi tai etäisiksi, ja esimerkiksi ero tai muu hylkäämisen tunnetta ruokkiva elämäntilanne saattaa laukaista masennusta, ahdistusta tai erilaisia riippuvuuksia.
– Lapsuudesta ei ole välttämättä jäänyt paljon muistoja, jolloin ihminen helposti ajattelee, ettei lapsuus ole vaikuttanut häneen mitenkään. Mikäli lapsuuden tunneköyhyyden kokemuksiaan lähtee kuitenkin käsittelemään, on mahdollista eheytyä ja oppia avoimemmaksi. Näin ei tule myöskään siirtäneeksi seuraavalle sukupolvelle omia hankalia mallejaan yhdessäolosta.

– Tunteiden ilmaisua voi harjoitella läpi elämän – se ei ole koskaan liian myöhäistä, Mattila muistuttaa.

Jenni koki itsensä näkymättömäksi: ”En halua vaivata ihmisiä pahalla olollani”

Jenni, 35, on lähtöisin perheestä, jossa ei ollut näkyviä ongelmia, kuten alkoholismia tai väkivaltaa. Jenni kuitenkin koki koko lapsuutensa ajan itsensä näkymättömäksi.
– Sain olla monessa mukana, mutta minua ei kohdattu – ei katsottu silmiin, eikä kuunneltu. Koen myös, että perheessämme ei ollut riittäviä tai riittävän selkeitä rajoja. Olin kiltti ja tunnollinen lapsi, ja pyrin aina tekemään oikein. En siksi, että sitä olisi vaadittu, vaan koska halusin tulla hyvänä ja positiivisena nähdyksi.

Lapsuuttaan Jenni alkoi ymmärtää vasta kolmekymppisenä ajauduttuaan terapiaan keskenmenon ja uupumuksen takia. Lapsena ja nuorena Jenni tunsi olevansa turha taakka, ja hän myöntää haasteiden edessä tuntevansa niin tänäkin päivänä.
– En halua vaivata ihmisiä pahalla olollani – ennemmin kuolisin pois. Tämä ajatus on minulle arkipäivää. Ihmeellisintä on, miten taitavasti olen oppinut hakemaan hyväksyntää. Se on niin vallitseva piirre minussa, että olen vasta terapian kautta alkanut tunnistaa sitä itsessäni.

”OLEN EDELLEEN HIEMAN KATKERA TAI ENIMMÄKSEEN SURULLINEN, VAIKKA YMMÄRRÄN, ETTEI KUKAAN MINUA TAHALLAAN RIKKONUT.”

Lapsena Jenni olisi kaivannut kannustamista ja elämäänsä puuttumista. Hänen isänsä oli se, joka teki lasten kanssa asioita, mutta tunnesidettä ei koskaan muodostunut.
– Toisin kuin sisareni, en ollut se isän tyttö. Näkymätön lapsuuteni on vaikuttanut elämääni lukuisten tilaisuuksien käyttämättä jättämisenä. En ole nähnyt itseäni osana merkityksellisiä asioita, enkä vieläkään osaa olla esillä tai ottaa paikkaani ihmisten edessä.

Jenni ei siedä kiukkua itseltään eikä muilta ihmisiltä. Hän ei myöskään osaa lohduttaa ja kokee herkästi olevansa syypää muidenkin pahaan oloon.

Poikkeuksen muodostavat hänen neljä omaa lastaan. Lastensa takia Jenni pyrkii tuntemaan itsensä paremmin ja pitämään itsestään parempaa huolta.
– Kymmenen vuoden äitiyden jälkeen voimavarani loppuivat ja ymmärsin, että minunkin täytyy välillä ladata akkujani. Sillä tiellä olen nyt neljättä vuotta. Hiljalleen olen alkanut ottaa hetkiä itselleni. Olen edelleen hieman katkera tai enimmäkseen surullinen, vaikka ymmärrän, ettei kukaan minua tahallaan rikkonut. Kaltaisiani haluan kannustaa etsimään itseään ja muistamaan, että olemme kaikki tärkeitä.

Tunnetaitojen harjoittelu

• Tunnetaitojen harjoittelu on tietoista huomion kiinnittämistä omiin tunteisiin – tunteista tietoiseksi tuleminen auttaa niiden säätelyssä. Se on myös hankalien tilanteiden muistelemista ja läpikäyntiä ajatusten ja tunteiden osalta: Mitä ajattelin silloin? Miltä se tuntui? Miten tunteeni vaikuttivat toiseen osapuoleen? Entä hänen tunteensa minuun? Miten se näkyi siinä, miten käyttäydyimme?

• Lapsuuden kokemusten käsittelyssä tärkeää on pyrkimys ymmärtää sitä, miksi toiset ovat käyttäytyneet niin kuin ovat ja mistä oma reagointi kumpuaa. Kyse on yhtenäisen elämäntarinan muodostamisesta: elämäntarinan, jossa muistot ja niihin liittyvät tunteet linkittyvät.

• Tunnetaitojen harjoittelu vaatii sitkeyttä, ja kannattaakin olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Muutos ei tapahdu hetkessä, ja usemmiten rinnalle tarvitaan sellaisia ihmissuhteita, joissa saa kokea tulevansa ymmärretyksi. Ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä, jos prosessi tuntuu vaikealta.

Asiantuntija: psykologi Leea Mattila

SaveSave

SaveSaveSaveSave

SaveSave