Olen saanut kokea uusia ja hauskoja juttuja viime aikoina!
Oulunkylän yhteiskoulun psykologian ja uskonnon opettaja otti minuun yhteyttä ja pyysi minut koululle kertomaan psykologin työstä ja pitämään oppituntia kiintymyssuhteisiin liittyen. Sellaista en ollut ennen tehnyt, joten otin jännittyneenä haasteen vastaan.
Pidin koululla luennon “Vuorovaikutus luo kiintymyssuhdemallin”.
Sain oppilailta etukäteen liudan kysymyksiä, joihin en kuitenkaan ehtinyt kaikkiin tunnilla vastata. Muokkaanpa siis lukiolaisten runsaista pohdinnoista tämän kysymys-vastaus-postauksen, olkaa hyvä!
Millaista työtä teet/lastenpsykologit tekevät?
Lasten kanssa työskentelevät psykologit sijoittuvat moniin paikkoihin: esimerkiksi neuvoloihin, terveyskeskuksiin, perheneuvoloihin, kouluihin, lastenpsykiatrian erikoissairaanhoitoon ja lastensuojeluun. Myös kolmannen sektorin järjestöt tarjoavat töitä lastenpsykologeille erilaisissa kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä. Ja sitten ovat yksityissektorille työllistyvät, kuten allekirjoittanut.
Olen aiemmin kirjoittanut työstäni mm. tämän postauksen. Otan siis vastaan kaikenikäisiä yksityisiä asiakkaita (raskaana olevia, vauvoja, lapsia, nuoria ja vanhempia, sekä työterveyshuollon aikuisasiakkaita) Diacoreissa ja Pikkujätissä, joiden lisäksi teen joitakin ostopalvelu-Theraplay-hoitoja esimerkiksi sairaalan tiloissa tai kotikäynteinä. Vastaanotolleni hakeutumisen motiivit vaihtelevat laidasta laitaan. Tyypillisiä tulosyitä olen listannut verkkosivuillani.
Ohjaan työkseni muita sote-ammattilaisia. Konsultoin psykologin roolissa esimerkiksi iltapäiväkerhon henkilökuntaa ja työnohjaan mm. perheneuvoloissa, lastenpsykiatriassa ja lastensuojelulaitoksissa. Koulutan ja luennoin omasta erityisosaamisestani käsin asiakkaideni tarpeisiin vastaten. Valmennan myös säännöllisesti raskaana olevia äitiysneuvolan asiakkaita varhaisen vuorovaikutuksen asioissa.
Työviikon sekaan mahtuu ajoittain myös sekalaisia asiantuntijatehtäviä, kuten esimerkiksi kirjoittamista ja nyt myös toista vuotta peräkkäin Toisenlaiset äidit-sarjan tv-kuvauksia. Viime vuonna pääsin osallistumaan myös Viltti-mobiilisovelluksen kehittämiseen.
Kirsikkana kakussa työhöni liittyvä luottamustehtävä: toimin Suomen Theraplay-yhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksen kokouksia on kerran kuussa, joiden lisäksi pesti työllistää minua erilaisten yhteydenpitojen ja yhdistyksen jäsenten palvelun kautta. Yhdistysaktiivina pysyn kivalla tavalla alan uusimman tiedon suhteen kärryillä.
Miksi halusit kyseiselle alalle?
Lähdin alunperin psykologiaa lukemaan, koska koin ihmissuhteet ja ihmisen käyttäytymisen kiinnostavana. En vielä tuolloin oivaltanut, että myös oma taustani uusperheessä ja sen hankalissakin vaiheissa ohjasi tähän valintaan; tutkimaan ja ymmärtämään perhedynaamisia ilmiöitä. Olen aina ollut lapsirakas ja opintojen edetessä kirkastui toiveeni tehdä töitä mielenterveyden suhteen erityisesti ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen näkökulmasta.
Mitä haasteita työssäsi on?
Asiakastyössä kohtaa ihmisten ongelmia laidasta laitaan. Myös hyvin raskaat asiat ja ihmisten suuri pahoinvointi tulee tutuksi. Tätä en niinkään koe haasteena, sillä koulutukseni ja kokemukseni kautta syntynyt osaaminen antaa työkaluja käsitellä näitä asioita ja se suojaa omaa jaksamista.
Työni sirpaleisuus on kyllä omalla tavallaan haastavaa. Minulla ei ole omia toimistotiloja, vaan matkustan aina asiakkaani luo, mikä tarkoittaa runsaita kilometrejä matkamittarissa.
Kannan ammatinharjoittajana epävarmuutta ja riskiä siitä, täyttyykö kalenteri riittävästi ja saanko laskuni maksettua. Vapaus määritellä omat aikataulut ja tekemiset ajaa kuitenkin tämän haasteen ohi!
Jäävätkö työasiat mietityttämään vapaa-aikana? Miten irrottaudut työstä?
Suhtaudun työhöni niin intohimoisesti, etten aina malttaisi pitää riittävästi vapaapäiviä. Työpaikalta lähtiessä jätän kyllä asiakasasiat tietoisesti taakseni, mikä yleensä onnistuu vaivatta. Hyvä keino irrottautua on kotimatka, jolloin soittelen napit korvilla usein puheluita läheisteni kanssa tai kuuntelen musiikkia ja pyrin rentoutumaan ja suuntautumaan omaan arkeeni.
Psyykkistä työtä ei voi kuitenkaan vaatia noudattamaan toimistoaikoja. Psykologin työssä täytyy hyväksyä, että oma persoonallisuus toimii työn välineenä ja oma kehokin reagoi toisinaan asiakkaan tunteisiin resonoiden.
Jos jonkun asiakkaan asiat jäävät mieleeni pyörimään, on se minulle merkki siitä, että hänen tilanteensa kaipaa voimakkaampaa työstämistä ja ratkaisua. Saatan palata ajatuksiin ja sitten taas irrottautua ja tällä tavoin ne vähitellen jäsentyvät mielessäni seuraavaan tapaamiseen.
Miten psykologi saa lapsen luottamuksen?
Tämä on yksilöllistä. Joku lapsi saattaa olla hyvin hauras, pelästynyt tai torjuva; toinen taas avoimempi kontaktille.
Tärkeää on luoda turvallisuutta. Kiinnitän aina erityistä huomiota nonverbaaliseen viestintääni: ilmeisiini, eleisiini, äänensävyihini ja jopa hengitysrytmiini. Pyrin eläytymään ja lukemaan lasta ja hänen aloitteitaan ja vastaamaan niihin soinnutetusti. Asenteessani on leikkisyyttä, myönteistä uteliaisuutta, hyväksyntää ja empatiaa. Sillä pääsee yleensä eteenpäin!
Miten traumoja voidaan käsitellä?
Traumaattiset kokemukset ovat poikkeavia. Kun jokin kontrolloimaton, avuttomuutta herättävä, äkillinen, intensiivinen ja äärimmäisen negatiivinen tilanne kohtaa ihmistä, se saattaa ylittää psyykkisen käsittelykyvyn ja muodostaa mieleen kertaluonteisen trauman. Kehityksellisessä traumatisoitumisessa ihminen altistuu toistuvasti psyykkisen kestokyvyn ylittäville hetkille vuorovaikutuksessa.
Traumojen hoitaminen lähtee vakauttamisesta ja turvallisuuden lisäämisestä. Traumatisoitunut tarvitsee tietoa tilanteestaan; puhutaan psykoedukaatiosta. Kokemusten käsittely keskustellen turvallisessa suhteessa ja tulevaisuuteen suuntautuminen ovat myös traumojen hoidon suuntalinjoja. Traumojen hoito vaatii erityisosaamista. Ei ole ollenkaan hyvä lähteä avaamaan jotain sellaista, jota ei välttämättä osaa kuljettaa maaliin.
Lapset käsittelevät kokemuksiaan usein leikissä sekä vuorovaikutuksessa. Vakavien traumojen purkamiseen tarvitaan usein psykoterapiaa ja korjaavia kokemuksia.
Kirjasuosituksina lasten traumoista kiinnostuneille:
Daniel Hughes: Tie traumasta tervehtymiseen
Elisabeth Cleve: Pidä isää kädestä
Mitkä ovat lasten/perheiden yleisimmät (psyykkiset) ongelmat?
Lähes aina psyykkisten ongelmien taustalla on jossain kohtaa elämää tapahtunutta vaillejäämistä, yksin jäämistä, kohtaamattomuutta, tai raskaita käsittelemättömiä kokemuksia. Niistä seuraavat psyykkiset ongelmat ovat yksilöllisiä, mutta hyvin tyypillisiä ovat vuorovaikutusongelmat ja erilaiset tunne- ja itsesäätelyongelmat.
Millaisista syistä kiintymyssuhde voi katketa?
Kiintymyssuhde on lapsen olemassaololle aivan keskeistä. Kiintymyshahmo tuottaa lapselle turvallisuuden tunteen stressitilanteessa. Siksi tämän erityisen suhteen katkeaminen on niin tuskallinen menetys ja aikaansaa helposti hylkäämisen kokemuksen.
Tyypillisenä esimerkkinä mainitsen esimerkiksi avioeron, jossa suhde toiseen vanhempaan etääntyy tai häviää. Myös vanhemman kuolema, lapsen huostaanotto ja sijoitus ja huostaanoton purku saattavat tuottaa kiintymystraumoja.
Suhteen kokonaan katkeamisen sijaan lievempiä, mutta haavoittavia tilanteita aiheuttavat kiintymyssuhteen väliaikaiset katkokset ja säröt, kuten pidemmät erossaolot ja riidat. Silloin on tärkeää, että aikuinen aktiivisesti korjaa katkennutta yhteyttä.
Miten kiintymyssuhteen katkeaminen voi vaikuttaa myöhempään elämään?
Psykologinen kehitys on monimutkainen, kumuloituva prosessi. Pelkän kiintymyssuhteen katkeamisen vaikutuksia on hyvin vaikea ennustaa, koska niin paljon riippuu siitä, mitä yksilölle on tapahtunut tätä ennen ja sen jälkeen.
Jos lapsi jää yksin ja ilman apua, seurauksena voi olla vaurio kyvyssä luottaa ja kiintyä. Se on mielenterveydelle tuhoisaa ja ennustaa myöhempää monenlaista psyykkistä pahoinvointia.
Voiko katkennutta kiintymyssuhdetta korjata?
Tähän on mukavaa vastata: kyllä yleensä voi, jos osapuolet saavat apua ja vanhempi sitoutuu lapseen. Syvästi vaurioituneiden lasten rakkauden herättäminen saattaa kyllä viedä aikaa ja vaatia sinnikkyyttä.
Esimerkkinä haluaisin ottaa adoptiolapset. Heidät on saatettu hylätä ja kiintymyssuhde on katkennut, tai heillä ei koskaan ole ollut kiintymyssuhdetta kenenkään kanssa. Perusluottamuksen haavat voivat olla syviä, mutta ihminen on käsittämättömän plastinen olento, ja korjaavilla onnistuneilla kokemuksilla sekä turvallisilla olosuhteilla voidaan saada paljon aikaan.
Millaisissa tilanteissa lastensuojelu otetaan mukaan perheiden ongelmiin? Mitkä kriteerit määrävät huostaanoton?
Lastensuojelulaki on erityislaki, joka menee käytännössä kaikkien muiden lakien edelle. Siinä painotetaan erityisesti lapsen etua. Lastensuojelun ilmoitusvelvollisuus on kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla, kun herää huoli lapsen kasvusta ja kehityksestä. Suomessa perhe-elämän suoja on todella korkea ja avohuoltoa suositaan viimeiseen asti. Huostaanottokynnys on korkea ja täyttyy yleensä vasta, kun kaikki avohuollon tukitoimet on käytetty. Sosiaalityöntekijä ei päätä huostaanotosta, vaan jättää siitä hakemuksen hallinto-oikeuteen, joka päättää.
Kannattaa katsoa lisää tietoa esimerkiksi THL:n Lastensuojelun käsikirjasta.
Miten väkivaltapelit vaikuttavat kouluikäisen sen hetkiseen ja myöhempään kehitykseen?
Tässä asiassa minulla ei ole juuri nyt terävintä asiantuntemusta, eli ensikäden tuoretta tutkimustietoa. Vastaan siis monenlaisia ajatuksia integroiden. Pelaamisen vaikutukset riippuvat olettaakseni monesta tekijästä, kuten lapsen persoonallisuudenpiirteistä ja siitä, miten paljon lapsi saa pelien ulkopuolella hyvää vuorovaikutusta.
Käsittääkseni eri asiantuntijat eivät ole täysin yksimielisiä pelaamisen vaikutuksista. Tutkimuksissa väkivaltaisten pelien pitkäaikaisen pelaamisen ja aggressiivisen käyttäytymisen välillä on kuitenkin todettu yhteys. Peleissä tuotetaan voimakkaita tunnekokemuksia, joita lapsi ei saa jaettua ja tällöin ne eivät tule säädellyiksi. Vireystila säilyy herkästi pelaamalla liian korkeana liian pitkiä aikoja ja sillä voi olla vaikutuksia aivojen kehitykseen, mm. stressiherkkyyteen.
Riippuvuus peleistä on iso ongelma ja voi johtaa jopa syrjäytymiseen. Ainakin Kiinassa on jo perustettu peliriippuvaisille lapsille omia klinikoita.
Voivatko vanhemmat olla ylisuojelevia ja mitä haittaa siitä on myöhemmin?
Kyllä, vanhempi voi joskus olla ylisuojeleva tai yliohjaava, vaikka tarkoittaisi vain välittämistä. Tätä arvioidessa täytyy aina ottaa huomioon kyseisen lapsen ikä ja kehitystaso. Omassa lapsuudessaan traumatisoitunut vanhempi haluaa yleensä lapselleen parempaa kuin on itse saanut, ja se voi johtaa ylisuojeluun. Sisäinen turvattomuus saattaa lisätä pelkoa, että omalle lapselle tapahtuisi jotain kamalaa.
Ylisuojelevuus voidaan myös nähdä tunkeutuvuutena vuorovaikutuksessa, Vanhemmalla saattaa olla tarvetta kontrolloida tai vaikka opettaa lasta jatkuvasti. Tämä voi herättää lapsessa kiukun tunteita. Esimerkiksi syömistilanteiden vahtiminen ja vaatiminen useimmiten pahentaa syömispulmista kärsivän lapsen tilannetta.
Optimaalista lapsen kehitystä tukevaa kiintymyssuhdetta luonnehtii kyky tarjota turvaa ja suojelua, mutta yhtälailla kyky kannustaa ja ohjata lasta itsenäistymään ikätason mukaan.
