Lasten harrastukset ja vanhemmuus

Adoptioperheet haastatteli minua jäsenlehteensä (1/2020) lasteen harrastamiseen liittyen. Koronan takia harrastukset peruutettiin tai treenejä tehtiin tänä keväänä verkon kautta, mutta nyt elämä vaikuttaa taas palailevan pikkuhiljaa uomiinsa, tämänkin asian osalta. Aihe lienee siis sopivan ajankohtainen, olkaa hyvät!

Rinnallakulkijana harrastuksissa

Vanhempia neuvotaan usein noudattamaan kolmen K:n ohjetta lasten harrastuksissa: Kannusta, kustanna ja kuljeta. Psykologi Leea Mattila ehdottaa listan täydentämistä vielä yhdellä k-alkuisella sanalla: kuuntele.

Mattilan mukaan on tärkeää, että vanhempi osoittaa lapsen olevan hänelle se tärkeä, eikä harrastuksen. 

”On oltava herkällä korvalla huomaamassa, ettei harrastus ajaudu suorittamiseen ja vanhemman miellyttämiseen”, hän toteaa. 

Kiinnostus harrastukseen pitäisi Mattilan mukaan aina kummuta lapsesta.

”Harrastus on meille ihmisille itsensä toteuttamisen aikaa, mielekkään elämänsisällön tuoja ja usein myös keskeinen paikka tavata muita saman henkisiä ihmisiä. Harrastus ei mielestäni ole ”pakko” vaan kumpuaa vapaasta tahdosta ja kiinnostuksesta, jota tulisi kunnioittaa.”

Vanhempia saattaa turhauttaa, jos lapsi ei löydä mieluista harrastusta vaan harrastuksista tulee pitkä aloittamisten ja lopettamisten ketju.

On aika luonnollista, että lapsi kokeilee vuosien varrella eri lajeja. Mistä muuten tietäisi, mikä itselle sopii, ellei saisi tutkia, etsiä ja kokeilla! Vanhemman täytyy sopeutua tähän, vaikka hänelle itselleen olisi jo löytynyt mukava kentänlaidallinen kanssaihmisiä lapsen harrastuksen tiimoilta”, Mattila muistuttaa. 

Motivaation on kummuttava lapsesta

Lapsen kanssa voi jutella sinnikkyyden ja sitoutumisen merkityksestä, mutta pakottamisella tai vaatimisella syntyy harvoin hyvää jälkeä. Motivaation täytyy lähteä lapsesta itsestään. 

”Moni vanhempi toivoo lapselle harrastusta arkea ryhdittämään, mikä on ymmärrettävää. Joskus patisteluun liittyy kunnianhimoa, mikä onkin kuitenkin enemmän vanhemman omien tunteiden heijastamista toiseen. On siis mielekästä pysähtyä vanhempana kuuntelemaan itseään: mistä tämä toiveeni lapsen harrastamisen suhteen kumpuaa? Mikä on minun tunteeni, mikä lapsen?” 

Tilaisuuksia oppimiseen ja yhdessäoloon

Harrastaminen voi tukea monenlaisia sosiaalisia- ja tunnetaitoja kuten tunnesäätelyä, toisen huomiointia ja vuoron odottamista. 

”Harrastus voi myös kehittää erityisiä hieno- tai karkeamotorisia taitoja sekä kognitiivista oivalluskykyä. Näitä taitoja harjoitetaan kuitenkin koulussakin, eikä harrastusta tarvita niinkään mielestäni oppimisen itsensä tai hyödyn vuoksi, vaan enemmän puhdasta iloa ja mielihyvää tuomaan”, Mattila muistuttaa. 

”Lapsi voi kokea tulevansa erityisellä tavalla nähdyksi ja kuulluksi, kun vanhempi osallistuu hänen harrastukseensa – rinnalla yhdessä tehden, katsomossa seuraten tai sitten pakkaamalla eväitä ja huoltamalla välineitä. Se lujittaa itsetuntoa ja kokemusta omasta merkityksellisyydestä. Matkat harrastukseen voivat tarjota rauhoitetun hetken kuulumisten vaihtamiseen ja jutteluun, mikä tukee läheisyyttä ja sitä kautta sisäistä turvallisuuden tunnetta.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.