Vuoroviikkoasuminen yleistyy kovaa tahtia suomalaisissa eroperheissä. Siis malli, jossa lapset vaihtavat kotia vanhemman luota toisen vanhemman luo viikon välein.
Aika ajoin tästä kiistellään julkisuudessa ja vastustajat heittelevät nokkelasti ilmoille kysymystä siitä, miltä aikuisesta itsestään tuntuisi vaihtaa kotia viikon välein.
Kodin Kuvalehden kanssa tehtiin juttu, jossa uskaltauduin vuoroviikkoasumisen puolestapuhujaksi. Paitsi asiantuntijana, puhun myös kokemusasiantuntijana. Olenhan kertonut, että olen itsekin eronnut ja kouluikäiset lapseni asuvat vuoroviikoin isällään ja vuoroviikoin minun luonani.
Ero herättää jo itsessään vaikeita tunteita. Sopivan asumisratkaisun löytäminen ei aina ole helppoa. Etenkään, jos kuulee syyllistäviä puheita sieltä ja täältä. Siksi keskity ensi kerralla tukemaan sitä, joka sinulle erostaan kertoo. Kuuntele, kannusta, rohkaise, luo toivoa.
Alkuperäinen juttu on TÄÄLLÄ, mutta kopioin sen luvalla myös tähän alle luettavaksi:
Avioero lapsiperheessä on aina vaikea asia, mutta voi lopulta jopa parantaa omaa vanhemmuutta, sanoo psykologi Leea Mattila. Hän kertoo, miksi myös kritiikkiä saanut vuoroviikkoasuminen voi olla hyvä ratkaisu.
Avioero lapsiperheessä ei ole koskaan helppo ratkaisu. Silti se voi joskus olla vaihtoehdoista paras.
”Parisuhteen ajatellaan olevan lasten koti. Vanhempien ja parisuhteen hyvinvoinnilla on yhteys koko vanhemmuuteen ja myös lasten hyvinvointiin”, sanoo lapsiin ja perheisiin erikoistunut psykologi Leea Mattila.
”Lasten vuoksi liitosta kannattaa taistella, mutta on oikein osata myös luovuttaa, jos suhde tuottaa jatkuvaa pahaa oloa.”
Aina ero ei ole dramaattinen, yksittäisistä teoista tai jatkuvista riidoista johtuva. ”Kasvoimme erillemme” on käytetty ilmaus ehkä siksi, että juuri niin usein käy.
”On hiljaisia, tunneyhteyden pitkäaikaisesta rapautumisesta johtuvia eroja. Lasten vuoksi liitosta kannattaa taistella, mutta on oikein osata myös luovuttaa, jos suhde tuottaa jatkuvaa pahaa oloa.”
Syyllisyyttä saa ja on hyväkin tuntea. Se ohjaa huomaamaan toisen tarpeita ja antamaan lapsille tukea.
Eroavat vanhemmat tuntevat herkästi syyllisyyttä, että he eivät pystyneet antamaan lapsilleen lapsuutta ehjässä perheessä. Syyllisyyttä saa ja on hyväkin tuntea, Mattila sanoo.
”Syyllisyys ohjaa huomaamaan toisen tarpeita ja korjaamaan tilannetta, antamaan lapsille tukea. Kohtuuton syyllisyys voi kuitenkin kääntyä häpeäksi, joka on murskaavaa eikä auta ketään.”
Syyllisyyteen hukkumisen sijaan pitäisi pystyä miettimään, mitä nyt, tässä tilanteessa, voin tehdä, jotta lasten elämä jatkuisi mahdollisimman hyvänä.
”Ero on usein niin iso kriisi, että tunteiden käsittelyyn kannattaa hakea apua. Ammattiavun hakeminen ei tarkoita sitä, että ei itse pystyisi selviytymään, mutta se voi tehdä siitä selviytymisestä paljon siedettävämpää.”
Vuoroviikoin päävastuussa
Yksi iso vanhempien eroon liittyvä päätös on, missä ja kenen kanssa lapset eron jälkeen asuvat. Psykologi Leea Mattilan mielestä ei ole yhtä tapaa, joka olisi toista parempi. Mikä sopii yhdelle perheelle, voi olla toiselle huono.
”On arvostettuja oman alan kollegojani, jotka suhtautuvat lasten vuoroviikkoasumiseen aika kriittisesti. Minusta se syyllistää vanhempia turhaan. Siksi myös vuoroviikkoasumisen eduista on hyvä puhua”, Mattila sanoo.
”Vuoroviikkoasuminen voi vaikuttaa niin, että lapset saavat elämäänsä myös toisen vanhemman, joka ottaa aktiivisesti osaa ja vastuuta heidän arjestaan.”
Joskus on niin, että ennen eroa toinen vanhemmista on ollut selkeästi päävastuussa lasten arjen pyörittämisestä: jäänyt kotiin hoitamaan kuumepotilaat, ostanut uudet rukkaset ja paidat, muistanut harrastukset, kaverisynttärit ja iltasadut. Jos lapset eron jälkeen asuvat vuoroviikoin kummankin vanhemman luona, tilanne muuttuu.
”Vuoroviikkoasuminen voi vaikuttaa niin, että lapset saavat elämäänsä myös toisen vanhemman, joka ottaa aktiivisesti osaa ja vastuuta heidän arjestaan. Tämä on itse asiassa aika yleistä. Lapsen ja vanhemman suhde voi siis eron jälkeen jopa vahvistua.”
Myös Mattila on sitä mieltä, että pienille lapsille kahdessa kodissa asuminen voi olla liian raskasta ja hämmentävää. Jotta vuoroviikkoasuminen toimisi isommillakaan, vanhempien kotien pitää hänen mielestään olla niin lähekkäin, että sama päiväkoti, koulu ja kaveripiiri pysyvät koko ajan.
Eron jälkeen ensin: lapsen etu
Lasten vuoroviikkoasuminen voi olla vanhemmille toimiva ratkaisu siksi, että omaa elämäänsä voi ennakoida ja järjestää sen mukaan, kummassa kodissa lapset milläkin viikolla asuvat. Voi esimerkiksi olla mahdollista tehdä enemmän töitä niillä viikoilla, kun lapset asuvat toisen vanhempansa luona, ja vähemmän silloin, kun lapset ovat itsellä.
”Parhaimmillaan molemmat vanhemmat pystyvät toteuttamaan omaa vanhemmuuttaan mahdollisimman hyvin omilla lapsiviikoillaan.”
”Parhaimmillaan molemmat vanhemmat pystyvät toteuttamaan omaa vanhemmuuttaan mahdollisimman hyvin omilla lapsiviikoillaan. Ratkaisuja ei kuitenkaan tehdä aikuisten etu edellä vaan aina pitäisi miettiä, mikä on lapsen etu”, Leea Mattila sanoo.
Parhaitenkin toimiva eron jälkeinen asumisjärjestely on aina kompromissi.
”Vuoroviikkoasumisessa on raastavaa, että vanhempana joutuu olemaan erossa lapsestaan puolet ajasta, näkee hienoista kasvun vuosista vain puolet. Lapsi taas joutuu eron jälkeen koko ajan olemaan erossa jommasta kummasta vanhemmastaan. Mutta jos vanhemmat kykenevät yhteistyöhön keskenään, vuoroviikkoasuminen voi olla tapa luoda lapselle mahdollisimman tasavertainen suhde molempiin vanhempiinsa.”
