Toistenlaisten äitien neljäs kausi käynnistyi Liisan ja Leevin jaksolla

Neljäs kausi Toikkareita polkaistiin käyntiin Liisan ja Leevin uniikilla kotisynnytysjaksolla! Uskomattoman rohkeaa ja yksilöllistä. Liisa ja Leevi ovat persoonallinen pariskunta, jotka tuntuvat sopivan toisilleen täydellisesti. Heillä vaikuttaa olevan romanttista ja hauskaa yhdessä!
Liisan kanssa juttelimme aika pitkät pätkät kahdesta eri teemasta, mutta valmiiseen jaksoon päätyi niistä tällä kertaa vain toinen, eli imetysaihe. Kätilön haastattelut haukkasivat screen timesta oman osansa. Myös Liisalle ja Leeville annetut tehtävät jäivät tällä kertaa pois valmiista jaksosta – tuntiin ei millään saa kaikkea ympättyä! Tuotannon kanssa onkin käytössä termi ”kill your darlings”, millä viitataan siihen tuskaan, kun kuvatusta materiaalista joudutaan karsimaan kivoja kohtia pois koherentin kokonaisuuden vuoksi.

Asiantuntijahaastatteluissa ulkona on ollut useasti (lue: lähes aina!) haasteita äänimaiseman kanssa. Ja niin tälläkin kerralla… Saatuamme kameran set-upin valmiiksi, alkoi viereisestä kerrostalosta kuulua julmettu porausääni. Siellä alettiin tekemään julkisivujen parvekeremppaa juuri samalla hetkellä! Ihan uskomaton tuuri.
Siirsimme koko setin 100 metriä eteenpäin ja saimme kutakuinkin tallenteet tehtyä. Huh!
Porausta ja pärinää!

Toisella käynnillä Leevi tuli mukaan keskusteluumme. Hienoa, että ohjelmassa nostetaan nyt entistä enemmän isien näkökulmaa esiin, se on tärkeää. Leevi oli tosi leppoisa ja huumorintajuinen tyyppi.

Minun lempikohtani kuvauksissa on aina se, kun saan vauvan syliini. Nuuhkin ja ihastelen heitä ja nautin vauvan tunnusta sylissä. Jaajo oli niin suloinen poika! Olipa mukavaa tutustua tähän perheeseen.

Hienoa, että neljäs kausi on nyt avattu, kyllä tätä odotettiinkin!
Samin iltasadut Insta-livessä ennen ohjelman alkua keräsivät valtavasti porukkaa ja ilahtunutta palautetta sateli koko illan. Itse päivystin Toikkareiden Facebookissa ohjelman jälkeen puoli tuntia. Sielläkin syntyi kivasti keskustelua ja hyvässä hengessä, tosi mukavaa! Kiitos!
Jos missasit jakson, voit katsoa sen Ruudusta TÄÄLLÄ.

SaveSave

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *