Syksyn sykähdyttävin päivä! Sydän, sydän, sydän!

Voih <3 Huokailen ihastuksesta, sillä syksyyni on mahtunut niin monia hienoja hetkiä. Vaikka Portugalin reissuni oli upeista upein, niin kyllä Suomen nuorisopsykiatrisen yhdistyksen 40-vuotisjuhlapäivä kipuaa senkin edelle, jopa koko vuoden sykähdyttävimpien työhöni liittyvien hetkien kärkeen!
Tämän hetken kirkkain ammatillinen idolini on professori Peter Fonagy. Hän on unkarilaistaustainen brittipsykologi, psykoanalyytikko ja tiedemies. Hänen tieteellinen taustansa ja aikaansaannoksensa ovat aivan päätähuimaavia. Ehdottomasti yksi koko maailman tämänhetkisistä johtohahmoista psykologiassa ja psykiatriassa. Todellinen oman aikansa Sigmund Freud.

Kun kuulin, että Suomen nuorisopsykiatrian yhdistys tuo Fonagyn Suomeen 40-vuotisjuhlaansa, halusin tietenkin mukaan. Odotin tätä päivää puoli vuotta kuin kuuta nousevaa!

Ilmoittauduin juhlaan ihanan yhteistyökumppanini lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa. Ennen tilaisuuden alkua harhailin kadulla etsien koulutustilaa. Meinasin jo soittaa Jannalle ”missä mä oon”-tyyppisen puhelun, kun sattumalta silmäni osuivatkin juuri sillä hetkellä vähän kauempana harppovaan Jannaan. Ja kenen seurassa… No, itsensä Fonagyn tietysti. Hänkin etsi paikkaamme, ja sai parhaillaan Jannalta opastusta. Koomista ja epätodellista!

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu avasi päivän kertomalla hyvin mielenkiintoisen historiikin yhdistyksen taipaleesta. Kunnioitettavaa työtä suomalaisten nuorten mielenterveyden eteen.

Fonagyn puheenvuoro oli ”Advances in the mentalization-based approach to psychotherapy – new understanding and new techniques”.  Hän puhui mentalisaatiosta, eli siitä, kuinka tärkeää on katsoa käyttäytymisen takana olevia mielentiloja; tunteita, toiveita, motiiveja, ajatuksia. Psyykkisesti huonosti voiva ihminen tarvitsee ihmissuhteen, jossa häntä mentalisoidaan. Lapsi tarvitsee mentalisoivan hoivahahmon, jotta hänen mentalisaatiokykynsä toisia ja itseään kohtaan voi kehittyä. Mentalisaatio on mielenterveyden kivijalka.

Fonagy ja tulkki Kimmo Absezt.

Fonagy tarjoili mm. tämmöisen hauskan ajatuksen:
”Mielenterveyden ongelmat ovat paljon yleisempiä kuin mitä olemme ajatelleet. Todennäköisyys saada joku mielenterveyden diagnoosi elämän aikana on 75-80% – kenellä tahansa! Miksi siis mielenterveyteen liittyy edelleen niin suurta stigmaa, leimautumista? Sehän on asetettu nyt aivan väärään osoitteeseen – ne 20% ihmisistä, jotka eivät saa mt-diagnoosia elämänsä aikana, pitäisi leimata! Mikä heitä vaivaa, kun eivät ole kuin kaikki muut?”

Työssä ja elämässä oppii joka päivä jotain, mutta harvoin tulee enää sellaisia päiviä, jolloin kokee oppineensa psykologina jotain historiallisen käänteentekevää ja omaan ymmärrykseen syvästi vaikuttavaa. Tämä päivä osoittautui kuitenkin sellaiseksi.

Ajatteluni on pohjautunut mentalisaatioteorian ohella kiintymysteoreettiseen viitekehykseen, mikä on maailmalla tieteellisesti tutkituin kehitysteoria. Nyt sain näkökulmaani täydentävän palasen. Heureka!

Pelkkä yksilöllinen kiintymysmalli ei riitä selittämään aikuisuuden moninaisia ongelmia. Fonagy kertoi, että tutkimusten mukaan perheen vaikutus yksilöön heikkenee rajusti teini-iässä. Koko ihmisen sosiaalinen ympäristö ja läheiset ihmissuhteet tulevat silloin laajemmin keskiöön hyvinvointia lisäävinä tai sitä heikentävinä. Fonagy puhui episteemisestä luottamuksesta.

Paitsi mentalisoivan suhteen (vanhempi, puoliso, terapeutti), ihmiset tarvitsevat siis mentalisoivan sosiaalisen yhteisön tai ryhmän voidakseen voida hyvin (ystäväpiiri, päivähoito, koulu, harrastus, työyhteisö). Me kaikki olemme vuorovaikutuksessa vastuussa toisillemme. Hyvästä vuorovaikutuksesta ja riittävästä mentalisoinnista kumpuava ihmisen episteeminen luottamus toisiin selittää resilienssin eli sitkeyden; sen miksi toiset selviävät vaikeissakin olosuhteissa psyykkisesti hyvin.

Olen muuten käynyt Fonagyn johtamassa Anna Freud Centressä Lontoossa opiskelemassa PDI-mentalisaatiohaastattelun tekemistä, mutta se oli aikaa ennen blogiani vuonna 2014, joten en ole kirjoittanut siitä reissusta mitään. Ehkä teen siitä jossain välissä throwback-postauksen.
Ihailin kovasti Fonagyn itseironiaa ja kykyä puhua ymmärrettävästi ja innostavasti. Luento oli kokonaisuudessaan aivan fantastinen elämys.
Blogiani lukeneet tietävät, että keräilen ammattikirjallisuutta ja omistuskirjoituksia. Sain kuin sainkin Fonagylta omistuskirjoituksen yhteen hänen kirjaansa ja yhteiskuvan. Happy!
Kuvan otti lastenpsykoterapeutti Saara Saulio. Kiitos!

Freud, eikun siis Fonagy ja minä!
Janna Rantala, Peter Fonagy ja minä.
Iltapäiväkahvien jälkeen meille esiintyi Paleface. Hän räppäsi muutamia biisejä, mutta ennenkaikkea jutteli yhteiskunnallisista näkemyksistään nuorisoon ja nuorisokulttuuriin liittyen, globaalia näkökulmaa unohtamatta. Vaikuttavaa! Minusta tuli kertaheitolla hänenkin faninsa!

Buffet-illallisen jälkeen esiintyi stand up-koomikko Kaisa Pylkkänen. Hän on nuorisopsykiatri Kari Pylkkäsen tytär. En ole pitkään aikaan nauranut niin hillittömästi yli puoli tuntia putkeen! Kuvia esityksestä ei valitettavasti ole. Siinä hervottomassa naurupuuskassa unohdin tyystin koko kameran olemassaolon!

Loppuilta sujui Jannan ja kollegoiden kanssa seurustellen. Terveisiä episteemistä luottamusta herättäneille hauskoille seuralaisillemme Jennylle Jyväskylään, Karoliinalle Espooseen ja Ollille Kuopioon, sekä entiselle työtoverilleni lastenpsykiatri Riikka Tolsa-Saloheimolle, jonka kanssa tapasimme noin 15 vuoden tauon jälkeen 🙂
Kiitos Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ja lämpimät onnittelut 40-vuotisesta upeasta historiastanne!

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *